Talvinen patikkaretki Holmenkollenilta itään

Hieno aurinkoinen ilma ja muutama aste pakkasta. Koko päivä aikaa. Nyt se on tehtävä! Olin jo monta viikkoa suunnitellut patikkaretkeä Oslon pohjoispuolella olevalla metsäalueella, Oslomarkenissa, mutta milloin oli sumuista, milloin liikaa pakkasta tai satoi vettä. Nyt olosuhteet olivat kohdallaan, joten ei muuta kuin heti aamupalan jälkeen liikkeelle.

Köröttelin metrolla tai pikemminkin lähijunalla Frognerseteriin, joka on siis muutaman pysäkinvälin Holmenkollenilta eteenpäin oleva linjan päätepysäkki. Tällä kertaa juna oli aivan täpötäynnä suksien ja lumilautojen kanssa matkaavia ihmisiä, kokonaisia perheitä rattaineen, pulkkineen ja hiihtoahkioineen - ja tietenkin meitä reppuselkäisiä patikointiin hurahtaneita. Suurin osa hiihtäjistä jäi pois viimeistä edellisellä asemalla, koska ilmeisesti siitä pääsee suoraan ladulle. Yläasemalta sen sijaan avautuu hulppea maisema kohti Oslon keskustaa ja kaupungin itäosaa. Vetäisin nastaremmit kenkiini ja lähdin reipain mielin taivaltamaan jyrkkää alamäkeä kohti kävelyreitin alkupistettä.

Sporten- kahvilan parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja ja hiihtoladulle näytti olevan paljon menijöitä täälläkin. Eri mittaisia kävely-, hiihto- ja maastopyöräilyreitteijä risteilee kymmenittäin pitkin metsiä ja haasteena on pysyä oikealla reitillä. Kävelyreitit on merkitty vaaleansinisillä ja hiihtoladut punaisilla maalimerkeillä. Jonkin aikaan menin sik-sakkia kahden eri reitin välillä, kun en ollut ihan varma, kumpi veisi kohti Ullevålseteriä, jonka olin suunnitellut päivän retken välipysäkiksi. Kysyin ensin kahdelta amerikkaa puhuneelta opiskelijatytöltä, mutta heidän "hei, ei me yhtään tiedetä meneeks tää sinne, mutta sinne mekin ollaan menossa" -tyylinen vastauksensa ei varsinaisesti auttanut asiaa. Seuraava, kameran kanssa luontokuvia räpsinyt  nuori mies yritti avuliaasti jopa hakea puhelimestaan sopivaa appia mutta ei onnistunut. Minulla ei ollut suurtakaan halua harhailla valtavalla metsäalueella olematta varma, että olen oikealla reitillä, joten palasin vielä takaisin alkupisteeseen parkkipaikan reunaan ja lähdin uudelleen seuraamaan vaaleansinisiä merkkejä ja sainkin pian vahvistuksen reitinvalinnalleni.

 

Osittain kävelyreitti kulki samaa matkaa hiihtoladun kanssa, mutta  pujahti sitten metsän siimekseen. Siinä, missä latu-uran reunaa tarpoessa sain väistellä ohi suhahtavia hiihtäjiä tämän tästä, metsässä sain kulkea häiriöttä ja omassa rauhassani. Onneksi lunta ei ollut suurten kuusien katveessa kuin muutama sentti. Kulkijoita oli ollut jäljistä päätellen tänään vain muutama.

Välillä reitti tuli taas latu-uralle. Aika jyrkkäpiirteinen latuprofiili noin meikäläisen makuun, mutta sielläpä paineli kaikenikäistä hiihtäjää kumpaankin suuntaan, nuorimmat ehkä kuusi-seitsemän vuotiaita. Tulevia peternorhugeja ja maritbjörgeneitä, epäilemättä. Nuorimmat saivat nauttia vauhdista aikuisten vetämässä ahkiossa. ...siis paitsi jos sattui iskemään minä-itte -vaihde päälle. Äärimmäisen kärsivällisiä vanhempia nämä norjalaiset.

Frogenerseterin ja Ullevålseterin väli on viitisen kilometriä ja maastoltaan se on melko vaihtelevaa. Suurin nousu patikkareitillä kulkee sähkölinjan reunaa mukaillen. Siinä joutui oikein kiipeämään paikkapaikoin. Jäisellä polulla nastat kengissä olivat aivan loistava apu.

Lopulta eteen avautui aurinkoinen Ullevålseterin kahvilan pihapiiri. Porukkaa istui ulkopöydissäkin, joten arvasin, että taitaa olla ruuhka-aika, Käväisin sisällä katsomassa, mutta se oli aivan täpötäynnä, joten lepäsin vain hetken ulkona ennen toista etappia. Ullevålseteristä Sognsvanniin on matkaa noin 5.5 kilometriä . Tämä reitti oli minulle tuttu jo aikaisemmalta reissulta. Työnsin kameran reppuun, kun tiesin, että koko alamäkivoittoinen loppupätkä kuljetaan vasten jo matalalta paistavaa aurinkoa. Piti minun tarkistaa puhelimesta väliaikakin tässä kohdassa mutta puhelin oli hyytynyt pakkasessa mykäksi. Pahus! 

Ullevålseterisn ja Songnsvannin välillä on suosittu ulkoilureitti ja kulkijoita oli nytkin ruuhkaksi asti. Ei luulisi, että alamäkeen käveleminen sattuu jalkoihin, mutta jossain vaiheessa huomasin ajattelevani, että tulisi nyt välillä ylämäkiäkin, niin varpaissa paine helpottaisi. No, tulihan se tasainen järvenrantaa kiertävä osuus lopulta. Järvellä oli väkeä mustanaan nauttimassa hienosta talvipäivästä luistellen, hiihtäen ja kävellen. Olin jo tässä vaiheessa tyytyväinen itseeni. En eksynyt. Jaksaminen riitti hyvin. Vaatetus oli juuri sopiva eli ei paleltanut eikä läkähtynyt. Reilun kolme tuntia käytin patikoimiseen, kiirettä en pitänyt. Nyt on aika voittajaolo: tein sen!