Wau-elämyksiä Botaniska Hagessa

Kasvitieteellinen puutarha ei ehkä ole ihan perinteinen reppuretkikohde; ei metsässä rämpimistä, ei tasapainoilua pitkospuilla tai nokipannukahveja nuotioon tuijotellen. Joskus kuitenkin kaupunkiretki puolustaa paikkaansa. Satunnaiselle Oslon kävijälle tai sellaiselle, joka on jo kolunnut perinteiset ja pakolliset kohteet kuten Holmenkollenin ja Vigeland-puiston, visiitti kasvitieteelliseen voisi olla oivallinen hengähdystauko  tai piknikkohde keskellä suurkaupunkia .

Oslon yliopiston kasvitieteellinen puutarha eli Botaniska Hage on perustettu jo 1814 ja on osa luonnonhistoriallista museota. Puutarha on  Toyenin kaupunginosassa, vain parin metroaseman päässä rautatieasemalta ja aivan Munch -museon vieressä. Samalla reissulla voi siis tyydyttää monenlaista kauneuden nälkää. Kätevimmin paikalle pääsee metrolla, sillä kaikki metrolinjat kulkevat Toyenin  kautta. Ratikalla ja bussilla pääsee parin korttelin päähän jos tykkää mieluummin katsella maisemia, eikä matka keskustasta kävelleenkään ole ylivoimainen.

Puutarhan alue on kompakti mutta sinne on saatu mahdutettua peräti 5500 kasvilajia.  Aluella on kaksi suurta kasvihuonetta trooppisille kasveille, arboretum ja useita teemapuutarhoja, kuten "tunturikasvit", "Isoäidin puutarha" tai "viikinkipuutarha". Kasvikokoelmia hyödynnetään opetuksessa ja kasvitieteellisessä tutkimuksessa ja samalla pyritään turvaamaan lajeja joiden säilyminen norjalaisessa luonnossa on eri syistä vaarantunut.

Kävin Oslon kasvitieteellisssä puutarhassa ensimmäisen kerran huhtikuun puolivälin tienoilla, jolloin yleissävy oli talven jäljiltä vielä ankean harmaa ja vain varhaisimmat kevätkukkijat, kuten vuokot ja krookukset värittivät kukkapenkkejä. Rinnettä myötäilemään rakennetun kalliopuutarhan lomitse kiemurteleva puro ja muutamat keinolammet olivat vielä kuivillaan ja kasvilajien tunnistekyltit törröttivät yksinäisen näköisinä osoittamassa istutusten paikkoja.

Vappuviikonloppuna teimme tyttären ja eskari-ikäisen Pikku-Akan kanssa oikein eväsretken kasvitieteelliseen puutarhaan, sillä kasvit ja etenkin kukat tuntuvat kiinnostavan pientä retkeilijää. Tuolloin katseltavaa olikin jo huomattavasti enemmän. Erilasia sipulikasveja alkoi nousta esiin, esikoita, helmililjoja ja monenlaisia vuokkoja ja kylmänkukkia oli siellä täällä.  Alempana rinteessä puiden katvessa kasvoi kiurunkannuksia valtavina violetinsinertävinä kasvustoina.

Puron reunalla rentukat aloittelivat kukintaansa ja aikaisimmat kukkivat pensaatkin olivat jo kauneimmillaan. Pikku-Akkaa jaksoi kiinnostaa mistä purossa virtaava vesi saa alkunsa ja hän kiipeilikin kiveltä toiselle pitkin puron vartta moneen kertaan. Evästauko päätettiin pitää viikinkipuutarhan tuntumassa isoilla pyökkipuun pätkillä istuskellen. Evästauon jälkeen kierreltiin vielä katselemassa arboretumin havupuumetsikköä ja kirsikkapuita ja muotopuutarhaa, jossa tosin on kasviston uusimistyö käynnissä; perennoita jaetaan ja istutetaan uudelleen, ylikasvaneita kasveja vähennetään ja kasvuoloja parannetaan muutenkin.  Todella paljon oli ihmisiä nauttimassa aurinkoisesta kevätpäivästä. Ei mikään ihme!

Kolmannella reissulla toukokuun puolivälin jälkeen tavoitteena oli ihailla alppiruusuja. Ja niitä todella riitti joka makuun sekä värien että muotojen puolesta. Kukkivia kasveja oli jo laskematon määrää ja kevän vihreys oli ryöpsähtänyt esiin viime päivien sateiden myötä. Suurten puiden katveessa oli mukava kuljeskella ja miettiä, millainen vihreä hämy siellä mahtaakaan olla myöhemmin kesällä.

Väkeä oli keväisellä piknikillä kiitettävä määrä, osa näytti ottavan aurinkoa nurmikolla ja osa kierteli leppoisaaan tahtiin istutusten lomassa eväskorinsa kanssa. Olkoonkin, että kasvitieteellinen puutarha on tavallaan keinotekoisesti rakennettu versio luonnosta ja sen kasvimaailmasta, nautin kyllä tällaisistakin reissuista. Wau- elämyksiä on tullut joka kerralla. Ihana paikka!