sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Helteinen Ölökyn ähkäsy





Heinäkuun lopulla päätimme Miehen kanssa tehdä yhdistetyn motoristi- ja reppuretkireissun Kuusamon ja Suomussalmen tienoille. Ykköstavoitteena oli kiertää uudessa Hossan kansallispuistossa joku sopiva päiväretki ja toisena päivänä pyörähtää Oulangan kansallispuistossa pieni lenkki. Sen verran Glamping- retkeilijöitä kuitenkin olimme, että varasimme Rukalta loma-asunnon, mikä olikin sesongin ulkopuolella yllättävän edullista.

Moottoripyöräilyssä ja retkeilyssä on yllättävän paljon yhteistä. Ensinnäkin, kummassakaan ei ole mitään vitsiä vesisateella. Toiseksi, mukana kuljetettavan tavaran määrä on rajallinen. Kolmanneksi, hyvät varusteet tekevät reissusta mukavamman ja turvallisemman. Lisäksi kummassakin lajissa on syytä pysähtyä ja pitää tauko ennenkuin on ihan pakko, muuten matkanteosta tulee silkkaa kärsimystä.

Hyvin nukutun yön ja tukevan aamupalan jälkeen pakkasimme eväät ja juomiset sekä retkivermeet moottoripyörän sivulaukkuun, sonnustauduimme ajovarusteisiin ja lähdimme kohti Hossaa. Matkaa Rukalta  Suomussalmelle Hossaan tulee reilut sata kilometriä. Suurin osa matkasta oli hyvää asfaltoitua tietä mutta viimeiset 8-9 km oli kuoppaista ja kivistä hiekkatietä, jossa moottoripyörän renkaat olivat kovilla. Välillä Mies kuului kiroilevan teräviä kiviä ja minulla takapenkin matkustajana tuli muutama tärsky alaselkään, kun en ehtinyt ennakoida kaikkia kuoppia ja töyssyjä. Pääsimme kuitenkin kaikinpuolin ehjinä Julma-Ölkyn parkkipaikalle, joka on Ölökyn ähkäsyn reitin lähtöpaikka. Kevyen varusteidenvaihtojumpan ja ajovarusteiden laukkuihin tunkemisen jälkeen olimme valmiita matkaan.

Julma-Ölkky on kapea ja pitkä rotkojärvi, jota ympäröivät molemmin puolin kymmenien metrien korkuiset pystysuorat kallioseinät. Alkukesästä valmistui riippusilta, joka ylittää rotkon suunnilleen järven puolivälissä. Suunnitelmissamme oli kiertää lenkki kahdeksikkona, jolloin riippusilta ylitettäisiin kahteen kertaan. Aurinkoinen ja poutapilvinen keli tuntui lupaavalta myös valokuvaamisen kannalta.

 
 
 
Muutamia satoja metrejä kuljettuamme Mies muisti, ettei ollut lukinnut pyörän laukkuja. "Mihinkäs laitoit lompakon? ", kysyin. Sekin oli jäänyt lukitsemattomaan lokeroon. Minä jatkoin hissun kissun eteenpäin repun kanssa sillä aikaa, kun Mies teki ylimääräisen pyrähdyksen parkkipaikalle ja takaisin. Retkeilijät ovat ymmärtääkseni rehellistä porukkaa, mutta olisi ollut kurja murehtia koko päivä, onko kamat ja etenkin lompakko vielä tallessa, kun kierrokselta palataan.

Alkuosa reitistä nousee vähitellen ylöspäin ja aika pian avautuvat huikeat maisemat järvelle ja vastakkaiselle kallioseinämälle.



 
Julma-Ölkyn pääsee kiertämään ilman, että laskeutuu riippusillalle mutta meille juuri tuo osuus oli yksi reissun odotetuimmista huippukohdista. Riippusilta on melko paljon alempana kuin kallioseinämän korkeimmat kohdat, joten molemmille rannoille on rakennettu kiviportaat ja toisella rannalla on lisäksi teräksiset kierreportaat jyrkimmässä kohdassa. Riippusilta tuntui tukevalta ja maisemat olivat henkeäsalpaavat.   Sen verran jyrkkä nousu vastarannalla otti voimille, että katsoimme parhaaksi pitää kahvitauon kestolankkukasan päällä. (Ilmeisesti uusia rakenteita tulossa,siis). Kyllä näitä maisemia kannatti katsella, etenkin kun aurinko paistoi täydeltä terältä ja taivas ei kai voi tuon sinisempi olla.




 


Kierroksen takalenkin kiersimme vastapäivään; kallion lakea, kangasmetsää, pari kosteampaa notkelmaa. Välillä reitti kulki aika kaukana jyrkänteessä keskellä ihan tavallista suomalaista sekametsää, mikä vaikutti suorastaan tylsältä alkuosan wau- maisemien jälkeen. Polku alkoi laskeutua  mutkitellen alaspäin ja sitten tultiinkin laavupaikalle. Väkeä oli laavulla paljon, enimmäkseen ranskalaisia ja saksalaisia retkeilijöitä ja muutama suomalainenkin. Ranskan joukkue puuhasi eräoppaansa kanssa nuotion sytyttämisen kimpussa, joten jäimme odottamaan sopivia makkaratulia.  Päivä oli kuuma - kesän ainoita hellepäiviä-  joten odotellessamme kävin huuhtomassa kasvot ja niskan laavupaikan läheisessä purossa. Kylmä vesi freesasi ihmeesti. Nuotiomakkaroiden, voileipien ja kahvin vahvistamana jatkoimme eteenpäin. 

 Taas noustiin järvenpinnan tasosta noin 50 -70 metriä ylemmäksi kalliolle. Paikka paikoin polku oli tilskaantunut sammalen ja mudan muodostamaksi märäksi mössöksi. Noihin paikkoihin varmaan / toivottavasti tulee myöhemmin pitkokset. Nyt jokainen kulkija joutui hakemaan kulkureittiä varvikosta ja maaston kulumisen jäljet näkyivät nyt jo vaikka reitti on melko uusi. Näyttää siltä että Hossan kansallispuisto löi itsensä kerralla läpi suosikkikohteena ja retkeilijöitä tulee riittämään jatkossakin.


 Tulimme uudelleen riippusillalle. Tällä kertaa edellämme kulki kaksi kypsässä keski-iässä olevaa pariskuntaa, joista toisella rouvalla tuntui olevan paitsi korkeanpaikan kammo myös aika huono kunto ja kipeät polvet. Toisten kannustamana hän kuitenkin ylitti riippusillan urheasti. Vastarannan portaiden nouseminen sen sijaan tuntui olevan työn ja tuskan takana. En suosittele tätä reittiä jalkavaivaisille, sen verran rankkoja nuo nousut ovat. Ja korkeanpaikankammoisille tuo pitkä riippusilta on ymmärrettävästi aikamoinen haaste, puhumattkaaan jyrkistä kallioseinämistä rotkon reunalla.

Me jatkoimme matkaa kohti parkkipaikkaa. Nyt polku oli melko helppokulkuista mutta minulla väsymys alkoi painaa jaloissa, joten pysähtelimme muutamaan kertaan. Tosin olivat maisematkin pysähtmelemisen arvoisia.

Huomasimme, että juomista olisi pitänyt olla enemmän näin kuumana päivänä.  Lopulta kuitenkin tupsahdimme parkkipaikan vieressä olevalle keittokatokselle. Vieressä olevasta kioskista ostimme juotavaa, joka tuntui imeytyvän suoraan suun limakalvoilta. Söimme vielä jätskit päälle palkinnoksi viiden tunnin patikoinnista.

Loppuverryttelynä meillä oli ajovarustejumppaa ja vuorostaan retkikamppeiden ahtamista sivulaukkuihin ja sitten tien päälle. Autoilijoilta toivoisi jonkinlaista huomaavaisuutta hiekkatiellä moottoripyörää ohittaessa; nyt saimme hiekkapölyt silmille niin, että oli pakko pysähtyä odottelemaan pölyn laskeutumista, jotta näkisi ajaa eteenpäin. Ehdotin, että pitäismme pienen tauon jossain levähdyspaikalla puolivälissä paluumatkaa. Viisas ratkaisu. Oli hyvä nousta pois pyörän päältä ja venytellä hiukan. Ölökyn ähkäisy oli nimensä veroinen, sen verrän ähkimistä oli havaittavissa moottoripyörältä noustessa.

Tämä oli kaikinpuolin hieno reissu; hienot maisemat ja sopivasti vaativa reitti. Reittikuvauksen mukaan Ölökyn ähkäsy on 10km pituinen mutta meillä matkaa tuli GPSn mukaan ainakin 12 km, tosin hieman lisämatkaa tuli riippusillan ylityksistä. Juomista olisi pitänyt olla enemmän mutta muuten evästä oli sopivasti, ei liikaa. Nilkka tukevat retkikengät olivat ainakin minulle tarpeen kivikkoisilla ja juurakkoislla poluilla kulkiessa. Paljon näytti porukkaa kulkevan shortsessakin mutta itse tykkään pitää pitkälahkeisia varvikossa kulkiessa. Kuiva t-paita oli kiva vaihtaa päälle reissun jälkeen.Oli muuten ihanaa päästä saunaan päivän rehkimisen jälkeen. Glampingissa on puolensa!

2 kommenttia:

  1. Kiitos mukavasta retkiselostuksesta.<3 ja mukavia tulevia retkiä. t. Myy-Muori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla että tykkäsit! Monensortin suunnitelmia olisi kyllä tuleville retkille mutta työt hiukan haittaa harrastuksia. Talvikaudella tulee muutenkin retkeiltyä vähemmän mutta kunhan kevät koittaa niin pois alta risut ja männynkävyt!

      Poista