Heinäkuun lopun kierros Vitikkamäen luontopolulla

Tänä kesänä olen kierrellyt paljon vanhoja tuttuja polkua, joten blogiinkaan ei ole kertynyt kirjoiteltavaa. Pari päivää sitten bongasin jostain sosiaalisesta mediasta Vitikkamäen luontopolun Pyhäjärven eteläosassa lähellä Pihtiputaan rajaa. Netistä löytyikin sekä kartta että muuta tietoa ja jonkinverran kuviakin tästä Pyhäjärven kaupungin ylläpitämästä reitistä.
Usein on tullut katseltua noita muutamia korkeampia nyppylöitä, jotka mökkimaisemamme horisontissa erottuvat: Tuulimäki, Havukkamäki ja Pohjoismäki. Näistä Pohjoismäki osuu luontopolun varrelle, joten oli mielenkiintoista lähteä katsomaan millaiset maisemat sieltä avautuisivatkaan. Lähdin reissuun aamukahvi termarissa ja aamupalaleivät eväsrasiaan pakattuna. Arvelin että pari kilometriä taivallettuani voisi syödä aamiaisen laavulla. Uskoin pärjääväni hyvillä retkikengillä vaikka reittiselostuksessa sanottiin polun oleva paikoitellen kosteikkoinen.
Nelostieltä Haapamäelle vievältä tieltä (Suezintie) oli viitta luontopolun parkkipaikalle, johon matkaa maantieltä on puolisentoista kilometriä. Ei näkynyt muita autoja parkkipaikalla aamuvarhaisella.

Parkkipaikan vierestä lähti selkesti merkitty polku hakkuuaukean poikki kohti metsikköä; sinne siis!

Suopursut ja muut varvut kahisivat lahkeissa, kun kuljin polkua eteenpäin. Yöllisen sateen jäljiltä oli vielä märkää mutta onneksi retkihousujen lahkeet eivät päästä ihan pientä kosteutta läpi. Sen verran huolimattomasti olin katsonut karttaa parkkipaikalta lähtiessä, että valitsemani polku johtikin suoraan Havukkalammelle eikä reitin pohjoisosaan niinkuin olin ajatellut. No, samapa tuo; taivallan sitten vain puolikkaan eli viitisen kilometriä yhteensä reilun 9 km reitistä.

Havukkalammen maisema näytti mukavalta aamuisessa auringossa. Telkkä pyrähti uimaan jostain suolammen rannan heinikosta eikä tuntunut ollenkaan välittävän meikäläisestä. Lammen rannasta hieman ylempänä oli laavu ja tulipaikka, mutta koska olin taivaltanut vasta hetken, päätin säästää aamukahvini toiselle laavulle, joka osuisi paremmin puolimatkaan.

 Männikkökangasta ja kuusikkoa oli vaihtelevasti. Paikoitellen polun pohja oli pelkkää mutalöllöä ja yritin loikkia mättäillä ja kivillä, etten kastelisi kenkiä ihan märäksi. Turha toivo. Polku lähti vähitellen nousemaan rinnettä ylös ja ajattelin jo että nyt märkyys helpottaa. Paitsi että yhdessä kohdassa polku oli enemmänkin puro, joka iloisesti solisi minua vastaan.  Onneksi välillä oli pieni kallioinen osuus, jossa ei ollut juurinaan aluskasvillisuutta vaan pelkkää sammalta ja jäkälää.

Opastaulu jyrkän kallioseinän vieressä kertoi alueen geologisesta historiasta ja jääkauden merkeistä alueen luonnossa. Muutenkin opastauluja oli kivasti siellä täällä reitin varrella ja "olet nyt tässä"- kartat helpottivat reitin hahmottamista.Näistä pisteet reitin ylläpitäjille.

Kylmänkolonlampi ja sen rannalla oleva siisti laavu putkahtivat eteeni hieman yllättäen. Kukahan lienee tuonkin lammen nimennyt? Sinänsä kahden kallioisen mäen välinen notkelma voisi olla talvella hyvinkin kylmä kolo! En alkanut tulia tekemään, kun ei siihen ollut erityistä tarvetta. Aamukahvi voileipineen maistui hyvältä kuten luonnossa aina. Aurinko paistoi mukavasti ja housunlaahkeet kuivuivat hetkessä mutta kengät ja sukat tuntuivat läpimäriltä; toivottavasti ei vaan al hiertämään rakoille loppumatkasta!

Lepohetken jälkeen jatkoin matkaa Pohjoismäelle. Ei sieltä kovin hyvin  Elämäjärvelle näkynyt, kun puut olivat edessä mutta muutaman kuvan räpsäisin kuitenkin "kotiinpäin". Matkaa Pohjoismäeltä meidän mökille on linnuntietä vain vajaat kahdeksan kilometriä, autolla joutuu kiertämään lähes 30 km matkan. Isäni puhui aina siitä, että Suomenselän harju on vedenjakaja jonka pohjoispuolelta joet laskevat Pohjanlahteen ja eteläpuolelta vedet kulkevat kohti Suomenlahtea. Sitäkin muistan meidän lapsena pohtineen, että jos harju jostain syystä murtuisi kapeimmasta kohdasta niin Pyhäjärvi tyhjenisi, koska eteläpuolen järvet ovat paljon alempana merenpintaan nähden.  Tällaisia juttuja muistellen jatkoin matkaa. Polku kulki pitkin kallion harjannetta ja siinä sain nauttia hienoista jäkäliköistä.  

Koko reissun ainoa muu ihminen tuli vastaan juuri kun polku lähti laskeutumaan  Pohjoismäeltä alas. Muutaman sana vaihdoimme ja sitten kumpikin jatkoimme omaan suuntaamme.

Luontopolku sivuaa Niinikorven luonnonsuojelualueen reunaa.  Niinikorvessa on yksi pohjoisimmista luontaisista metsälehmuksen kasvupaikoista, kerrottiin opastaulussa. Olinkin etukäteen miettinyt, mitähän erityistä suojeltavaa tuolla olisi ja nyt tämäkin selvisi.  En kyllä bongannut yhtään lehmusta mutta valtavia kuusia sitäkin enemmän.

Aivan reitin loppuosa kulki metsäautotietä. Yleensä en tykkää tarpoa tietä pitkin mutta tällä kertaa se tuntui suorastaan helpotukselta: retkikengät olivat litimärät ja tietä kulkiessa ei ne ainakaan kastuisi lisää.

Kaiken kaikkian mainio luontopolku, erinomaisen hyvin merkitty reitti ja hyvät opasteet. Erittäin siistit laavut tulipaikkoineen. Maasto oli monipuolista eikä kovin raskasta kulkea muutamasta reippaasta noususta huolimatta.Tämä kiertämäni vajaa viisi kilometrinen sopisi oikein hyvin lastenkin kanssa kuljettavaksi ja ehkä jopa yönyli-retkikohteeksi. Laavuilla olisi ihan hyvä yöpyä.

Ehkä ne kumpparit olisi olleet parempi valinta, toteaa hän jälkiviisaasti.