lauantai 29. elokuuta 2020

Iso-Melkutinta kiertämässä




Elokuun lopussa vietetään Suomen luonnonpäivää. Taitaa olla tuorein kalenterissa oleva liputuspäivä, muuten. Olimme sopineet meillä asuvan Miehen kanssa, että voisimme käydä patikoimassa jossain tänä viikonloppuna, jos keli olisi suosiollinen. Ehdotin muutamaa suhteellisen lähellä olevaa kohdetta (alle 100km kotoa) ja paria vähän kauempana olevaa. Päädyimme siihen, ettemme lähde kauas tai yön yli -retkelle. vaan tehdään lyhyempi päiväretki jotta viikonloppuna ehditään tehdä myös  arkisia kotihommia. Lopen Räyskälässä oleva Melkuttimien alue tuntui molemmista kiinnostavalta, tosin eri syistä. Miestä kiinnosti nähdä paikka ilmailuharrastajana ja minua sen vuoksi, että olin lukenut ihastelevia kommentteja järvien kirkkaista vesistä.

Melkuttimien alue kuuluu niin sanottuun Hämeen järviylänköön ja on kokonaan Natura2000-aluetta. Kartalta katsottuna alue näyttäytyy pienten järvien pirstomalta harjukankaalta suppineen ja pienine korkeuseroineen. Iso-Melkutin -järveen työntyy muutama pitkä ja kapea harjumainen niemi, joista yksi lähes katkaisee järven. Alueen kasvillisuus on soraharjuille tyypillistä männikköä, jossa aluskasvillisuus on matalaa mustikka- ja puolukkavarvikkoa. Luontoon.fi-sivuilta selvisi sekin, että keväällä alueelta voisi bongata jopa erittäin harvinaista ja rauhoitettua hämeenkylmänkukkaa. 

Aikaisemmista reissuun lähdöistä viisastuneena muistin ladata kameran akun edellisenä iltana.  Monta kertaa olen nimittäin istunut täydessä tällingissä retkikamppeet päällä odottamassa, että akku latautuisi edes puoliksi. Vanheneminen näyttää tuovan viisautta. Tai laiskuutta  tyyliin "pienemmän riesan tie". Aamulla ei siis tarvinnut kuin keittää kahvit termariin ja pakata eväät reppuun. Parkkipaikalla Tauluntien varressa oli kymmenkunta autoa kun kymmenen maissa siihen saavuimme. Selkeät viitat ja keltaiset polkumerkit osoittivat suunnan järvelle päin. Keli oli mitä mainioin , sillä lämpötila oli noussut  15 asteen tuntumaan ja taivaalla oli valkoisia poutapilviä.


Olimme päättäneet kiertää Iso-Melkuttimen myötäpäivään ja pitää juomataukoja tarpeen mukaan. järven toisessa päässä olevalle laavulle voisimme sitten pysähtyä kunnolla evästelemään. Järven rannassa näkyi ensimmäinen reitin kahdesta laavupaikasta mutta emme tietenkään siihen pysähtyneet muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen. Ensimmäiseen niemeen menimme vähän vahingossa; merkit eivät olleet tässä kohti erityisen selkeät mutta arvelimme että seurataan rantaa niin ei kovin kauaksi eksytä ainakaan. No pian huomasimme, että olimme niemen kärkeen johtavalla polulla. Tämä pikkumutka ei sinänsä paljon hidastanut matkantekoa. Seuraava niemi - Tokholmannokka - olikin patikoinnin arvoinen: 350m pitkä ja kapeimmillaan vain kymmenisen metriä leveä niemi jonka keskellä ylös-alas polveilevaa harjannetta kulkeva polku oli mukava mennä ihan loppuun asti. Harjanteella tuuli tuntui viileältä ja takki tarpeelliselta. 



Seuraava niemi oli nimeltään Nappilahdennokka mutta päätimme jättää sen väliin ja suuntasimme eteenpäin kohti  Iso-Melkuttimen ja Vähä-Melkuttimen erottavaa salmea ja sen ylittävää siltaa. Auringossa kimmeltävä järvi erottuikin pian puiden lomassa vasemmalla. Silta näytti hieman mahtipontiselta mutta ehkä kevättulvien aikana vesi on korkeammalla. Olin ajatellut, että tuo silta ja sen ympäristö voisivat olla kiva kuvauspaikka mutta harmittavasti piti antaa tilaa muutamalle maastopyöräilijälle enkä voinut jäädä sillalle toljailemaan. 




Hieman sillan jälkeen alkoi jo tuntua savuntuoksua, joka kantautui lahdenpohjukan vastakkaiselta puolelta laavulta. Muutamia telttoja ja tarppeja erottui värikkäinä läiskinä  laavupaikan lähistöllä. Polku kulki aivan rannan tuntumassa ja veden kirkkaus  oli helppo havaita omin silmin. oli vaikea arvioida veden syvyyttä kun kaikki pohjassa olevat kaatuneet puut sun muut näkyivät selvästi kuin vesilasissa. 

Laavulla ei ollut kuin pari nuorta naista  ja hekin juuri lähdössä. Aloimme puuhaamaan tulia jotta saisimme makkaramme paistettua. Hetken päästä seuraamme liittyi muuta porukkaa melkein ruuhkaksi asti. Yksi ja toinen lisäsi puita nuotioon ja tuntui että toinen toistaan enemmän savuavia puita olivatkin löytäneet. Savusta huolimatta eväsleivät, termarikahvit ja omenapiirakan palat maistuivat hyvältä, kuten ulkona aina. 

Retken loppuosuus oli samanmoista harjumännikköä kuin mitä oli nähty järven toisella puolellakin.  Pienen matkan päässä oli sukeltajaporukoiden oma ranta. Varmasti Melkuttimilla onkin hieno sukeltaa kun näkyvyys veden alla on poikkeuksellisen hyvä. 


Loppuosuudella polku oli kulunut vielä leveämmäksi baanaksi  kuin toisella puolella järveä ja vastaantulijoita oli runsaasti. Ehkä monet kulkevat vain laavulta toiselle ja samaa reittiä takaisin. Maasto on lapsillekin helppoa kuljettavaa vaikka puunjuurakoiden takia askeliaan pitää koko ajan asetella ettei kompuroisi nenälleen.  Yllättävän nopeasti tupsahdimme ekalle laavulle. Tai oikeastaanhan se on tuplalaavu jossa kahden vastakkain rakennetun laavun välissä on tulipaikka. Porukkaa näytti siinäkin olevan runsaasti. 

Matkalla kohti parkkipaikkaa pysähdyimme vielä kuvaamaan pienelle suolammelle, jossa syksyn värit alkoivat jo voittaa kesän vihreyden. Parkkipaikka oli tupaten täynnä ja autoja oli pitkin tienvarsia ja p-paikan ympärillä metsän puolellakin. Meidän ajoituksemme taisi olla aika hyvä, sillä enimmäkseen saimme patikoida ihan rauhassa ja vasta loppumatkasta väkeä oli liiaksi asti. 



Kaiken kaikkiaan patikoitavaa kertyi 9,2 kilometriä. Helppo reitti ja vaikka järvimaisema olikin hieno ja vesi kirkasta, olin  ihan vähän pettynyt. Olin luullut paikkaa enemmän erämaamaiseksi mutta maasto olikin yllättävän kulunutta. Toisaalta hyvä reitti aloitteleville retkeilijöille tai lasten kanssa kulkeville kun maasto ei haasta suurilla korkeuseroilla tai muuten hankalakuluisuudella. Kyllä tämä luonnonpäivän juhlistamiseen kelpasit ällä kertaa. Loppuun vielä muutamia tunnelmapaloja reitin varrelta