Mies, joka meillä asuu, on alkanut itsekin ehdotella retkikohteita, mikä viitannee orastavaan kiinnostukseen retkeilyä kohtaan. Muutama viikko sitten pohdittiin, mihin lähtisimme viikonloppuna. Sään oli luvattu olevan aurinkoinen ja lämmin, joten olisi ollut sääli nydvätä kotinurkissa. Kansallispuistobuumi tuntuu vaikuttavan sen verran, että ihan hullua intoa ei ollut lähteä jonossa kävelemään lähikansallispuistoihin, joten piti keksiä joku uusi kiinnostava kohde kohtuullisen ajomatkan päästä.
Mies bongasi nettiä selatessaan Maskussa sijaitsevan Härmälän rotkon. Kohde vaikutti mielenkiintoiselta ja kun tuo suunta oli itselle aika vierasta aluetta, päätimme käydä samalla reissulla Rymättylässä ihmettelemässä saaristomaisemia. Reppuun eväät ja kahvit ja varmuudeksi varavaatetta ja aamupäivästä liikkeelle. Ajo-ohjeet Härmälän rotkolle olivat hiukan kimurantit mutta löytyihän se kohde lopulta, vaikka pienen ylimääräisen kierroksen teimmekin, kun emme huomanneet tien vasemmassa puolella metsän puolella ollutta opastaulua. Auton saimme pienvenesataman viereen parkkiin parin muun auton viereen.
Rotko on todella aivan tien vieressä, vaikka sitä ei tieltä käsin osaa yhtään hahmottaa. Polku nousee jyrkästi kapeaan kalliosolaan, jossa seinämät nousevat molemmin puolin parikymmentä metriä korkeina kohti taivasta. Väistämättä huuliltani karkasi 'wau' -huudahdus ,kun seisahduin kallioseinien väliin ihmettelemään. Kyllä tässä ihminen tunsi itsensä taas pieneksi luonnonvoimien edessä! Rotkon synty näyttää olevan arvailuiden varassa: maanjäristyskö vai joku muu voima on saanut kallion halkeamaan? Olkoon syy mikä onkaan, mutta terävästi ovat seinämät toisistaan irti leikkautuneet. Muutamassa kohdassa kivenlohkareita on kiilautunut seinämien väliin muodostaen luolamaisia tiloja.
Rotkolla on leveyttä parhaimmillaankin vain puolitoista-kaksi metriä ja kapeimmillaan alle metri. Pituutta rotkolla lienee viitisenkymmentä metriä. Rotko on kapeudestaan huolimatta kuitenkin hyvin kuljettavissa läpi. Yläpäässä tosin oli aika ahtaita paikkoja ennekuin tupsahdettiin avokallion reunaan, josta oli tikkaat alemmalle tasolle. Sieltä pääsi polulle, joka kiertää Pakattulan vuoren päälle. Ylhäältä käsin rotkon syvyyttä oli hankala hahmottaa ja hiukan hurjalta tuntuu, että mitään suojakaiteita tai edes varoituskylttejä ei rotkon reunalla ole.
Kallion päältä oli hienot maisemat merelle ja pian löytyikin sopiva, tuulensuojainen paikka evästauolle. Evästelyn jälkeen kiertelimme vielä kalliota pidemmälle ja lopulta tulimme metsäpolkua pitkin takaisin maantielle. On vain todettava, että hyvin kätkee metsä tämän huikean paikan. Kannatti käydä.
