Kolmen(toista) vuoren kierros Etelä-Konnevedellä

Suunniteltu retki Hossaan jäi ainakin nyt alkukesästä toteutumatta, joten piti keksiä korvaava retkikohde hieman lähempää. Viime kesänä kävimme Etelä-Konneveden kansallispuistossa könyämässä Kalajan kierroksen ja olimme vaikuttuneita hienoista maisemista. Niinpä päätimme katsoa, millainen lenkki on ns. Kolmen vuoren kierros. Kansallispuiston reittiselostuksen mukaan matkaa on parkkipaikalta lähtien noin 16 km ja aikaa kulkemiseen tarvitaan 5 tuntia. Korkeuserot ovat suuria, joten reittiä luonnehdittiin haastavaksi. Reitti kulkee Kituvuoren, Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren maisemissa ja taukopaikat löytyvät Keskilahdesta, Enonniemeltä ja Kalajanjärven rannasta.

Kalajan parkkipaikalta ensimmäset 900 metriä Vuori-Kalajan laavulle asti on helppokulkuista sorastettua polkua. Varsinainen Kolmen vuoren lenkki lähtee metsään laavun takaa.


Valkolehdokki on rauhoitettu

Ensimmäinen etappi lähtöpaikalta Keskilahden tulipaikalle oli viitisen kilometriä. Jo ensimmäisten kilometrien aikana totesimme että kivikon seassa mutkitteleva polku on aika hankalaa kulkea. Joissain paikoissa upottava sammal oli sohjoontunut märäksi ja liukkaaksi mössöksi, joten jokaiselle askeleelle piti katsoa paikka erikseen.
Noin kilometrin verran reitti kulkee hiekkatietä pitkin ennenkuin pujahtaa taas metsään. Juuri hiekkatiepätkän alussa totesin pienen sadekuuron jälkeen, että jos ei enempää sada niin hyvin pärjätään. Maagiset sateen manaamissanat näköjään, sillä samantien alkoi tulla vettä kuin saavista kaataen ja kastuimme huolella.
Onneksi maisemat alkoivat olla kiinnostavia levähdyspaikkaa lähestyttäessä ja taivaskin kirkastui.


Keskilahdessa ei ole laavua mutta nuotiopaikalla on leveistä
lankuista tehty istumakehä ja kauempana on uutuuttaan hohtava huolto- ja huussirakennus. Katselimme kaunista järvimaisemaa, hörpimme termarista kahvia ja söimme eväitä. Tuuli kävi sopivasti järveltä päin joten hyttysistäkään ei ollut riesaa.

Myhkyri

Seuraava etappi Enonniemen laavulle oli viisi-kuusi kilometriä. Polku kulki osan matkasta aivan Loukkulammen rannassa ja oli todella märkää ja mutaista. Vaikka kuinka yritti loikkia korkeampia mättäitä ja kiviä pitkin ei voinut välttyä kenkien kastumiselta ja liukasteluilta. Otin oikein kunnon lipat saviliejusta, mutta selvisin pelikillä henkisillä kolhuilla. Tämä osuus toivottavasti saa tulevaisuudessa pitkospuut. Onneksi polku lähti nousemaan vähitellen ylemmäs ja rannasta poispäin. Tosin vaikeakulkuisuus vain muutti muotoaan; välillä sai olla neliveto päällä ylämäessä ja alamäkeen laskeutumisessakin oli omat haasteensa kivikkoisessa maastossa.

Lopulta viitta kertoi että Enoniemen laavulle on 300 metriä. Luulen, että matkaa oli aikakin tuplat. Enonniemen kotalaavulla oli toinenkin pariskunta tauolla ja hiillosta odotellessamme vertailimme erilaisten teknisten vempeleiden antamia matkalukemia; meillä gps näytti lähes kahtatoista kilometriä, toisen miehen sporttracker vajaata yhtätoista kilmetriä, vaikka he olivat koukanneet järvenrantapolkua niemen kärjen kautta ja me olimme oikaiseet yhden vuoren yli. 




Enonniemen laiturilta

Makkarat paistettuamme lähdimme viimeiselle etapille kohti Vuori-Kalajan laavua. Nyt polku nousikin jyrkästi kohti Loukkuvuoren lakea, joka kohoaa toistasataa metriä järven pintaa korkeammalle. Reisissä alkoi jo tuntua aika hapokkaalta ja syke paukutti varmaan maksimilukemissa. Raastava nousu palkitsi komeilla maisemilla.

Oikeastaan viimeinen etappi oli koko ajan joko loivempaa tai jyrkempää nousua tai hankalia laskuja muutamaa helppokulkuista kangasharjupätkää lukuunottamatta. Väsymys alkoi painaa jaloissa. Pieniä taukoja oli pakko pitää jokaisen nousun päällä jotta sain sykkeen laskemaan. Siinä vaiheessa kun matkaa oli enää alle kaksi kilometriä mutta polku lähti nousemaan suunnilleen 45 asteen kulmassa kohti Kalajanvuorta, pääsi huuliltani hiljaisia ärräpäitä; kuka hemmetin pöljä keksi tämän retki-idean? Koska idea oli minun, katsoin parhaaksi purra hammasta ja puskea eteenpäin.



Huoltomiehillä on aika kieroutunut huumori

Kalajanjärven rannalla

Kalajanvuori

Päätimme jättää kiertämättä Kalajanvuoren huipun kautta ja kulkea sen sijaan helpompaa reittiä vastarannan kautta. Laavulla näytti olevan enemmänkin porukkaa, joten istahdimme hetkeksi rannassa olevalle pitkospuiden levennykselle pitämään juomataukoa. Ei kovinkaan älykästä. Koivet kangistuivat hetkessä niin, että ylösnouseminen oli varmaan aika koomisen näköistä.  Polku parkkipaikalle tuntui päivän kiipeilyjen jälkeen todella helpolta. 




Meillä kului aikaa koko reittiin seitsemän tuntia ja matkaakin kertyi gps: mukaan reilusti 17 kilometriä vaikka oikaisimme ensimmäisen taukopaikan jälkeen jälkeen lyhyemmälle reitille. Pitämiimme evästelytaukoihin meni yhteensä ehkä 45 minuuttia. Pidempiä kuvaustaukoja ei pidetty, vaan räpsin kuvia kulkiessamme. Kovasti jäi ihmetyttämään reittiselostuksen arvio viiden tunnin reittiajasta. Reitti on erittäin raskas ennekaikkea hankalakulkuisen, kivikkoisen ja juurakkoisen polun takia, joten mitään polkujuoksua tai edes reipasta kävelyvauhtia siinä ei pysty etenemään.  Kuntoni on mielestäni ikäisteni keskitasoa ja jyrkkiä nousuja on tullut harjoiteltua viime kuukausien aikana. Silti arvioisin, että tämä Kolmen vuoren kierros, jossa vuoria tuntui olevan ainakin kolmetoista, oli yksi rankimmistä päiväretkistä, mitä olen tehnyt. Kaikkea sitä ihminen tekee ja vielä omasta halustaan!