Nokipannukahvin syvin olemus

Tulin joku aika sitten keskustelleeksi ystäväni kanssa metsässä liikkumisesta ja siitä miten tärkeä osa eväillä ja nuotiolla istumisella on osana mieleenjäävää retkikokemusta. Usein esimerkiksi kansallispuistoissa tai retkeilyalueilla nuotiopaikoilla on hienot maisemat, jotka palkitsevat jo sellaisenaan väsyneen retkeilijän. Nuotiota viritellessä on helppo rauhoittua nauttimaan ympäristöstä ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Ei ole kiire mihinkään. Ei voikaan olla koska nuotion sytyttäminen ja veden kiehuminen vievät oman aikansa. Termarikahvit olisi juotu jo pariin kertaan siinä ajassa, mutta se on aivan eri juttu. Nokipannukahviin tuntuu nimittäin liittyvän muistoja ja merkityksiä, jotka ovat jotain paljon enemmän kuin se varsinainen kahvijuoma.

Minun mielessäni nokipannukahviin liittyy muisto eräältä hiihtolomalta, kun olin ehkä 8-9 -vuotias. Olimme mummolassa talvilomaa viettämässä kuten usein aikaisemminkin. Tällä kertaa minä ja veljeni pääsimme sedän ja isän mukana "hevossavottaan". Itse työstä lumisessa metsässä ei ole jäänyt muita muistikuvia kuin se, että miehet raahasivat tukkisaksilla koivurankoja parirekien päälle. Mummolan liinakkohevonen veti aikamoisia kuormia, me lapset saimme istua kuorman päällä kun siirryttiin eteenpäin ja se oli mielestäni kai aika jännittävää.

Jossain vaiheessa kaunista pakkaspäivää miehet tekivät nuotion. Lumeen tampattiin paikka nuotiolle, setä haki reestä halkosäkin. Muutama puunranka viriteltiin ristikolle nuotion ympärille, jottei tarvinnut istua lumessa. Setä viritti nokisen kahvipannun kepin nokkaan keikkumaan nuotion päälle, puhtaasta hangesta kahmaistiin lunta sulamaan kahvivedeksi. Isän ohje, jonka tosin kuulin monta kertaa myöhemminkin, on jäänyt mieleen:"kourallinen kahvia kuppia päälle ja yks tuiskun varalle, sitten se on valmista kun se on kerran kaatunut ja kahdesti kiehunut yli". No, aikanaan kahvi oli valmista ja isä kaivoi vanhasta repusta voipaperiin käärittyjä, hiukan kohmeisia voileipiä, joissa oli reikäjuustoa ja lauantaimakkaraa päällä. Taidettiin vielä paistaa lenkkimakkaraakin. Voi että ne maistuivat hyviltä! Siinä tunnelmassa yhdistyivät pakkaslumen leijailu puiden oksilta, hevosen huuruava hengitys, nuotion rätinä, savun ja kahvin tuoksu ja yhdessä isän kanssa metsässä oleminen.

Kaikki tämä palautuu elävästi mieleen yhdestä yhdyssanasta "nokipannukahvi".