lauantai 3. maaliskuuta 2018

Pakkaspäivän retki Kyynäränharjulle


Alkuvuosi meni retkeilyn suhteen pipariksi pitkään kestäneen Räkä&Köhkä- taudin ja nilkkavaivan takia. Kun lisäksi helmikuun viikonloppuihin osui aika rapsakkaa pakkaskeliä, jäivät kuvausretketkin lyhyiksi piipahduksiksi lähiympäristössä. Tänä aamunakin pakkasta oli 18 astetta, mutta keskipäivään oli ennusteessa luvattu selvää lauhtumista. Suuntasin autonnokan kohti Liesjärven kansallispuistoa ja siellä Kyynäränharjun maisemiin.
Kurvatessani puolenpäivän aikoihin Pirttilahden parkkipaikalle pakkasta oli edelleen 12 astetta, taivas sininen, aurinko paistoi muttei varsinaisesti lämmittänyt vielä. Hienoinen tuulenvire sai ilman tuntumaan vielä hiukan kylmemmältä, joten kiskoin tuubihuivin puolittain naaman eteen. Hiihtohanskatyyppiset käsineet tuntuivat liian ohuilta heti lähdössä mutta tiesin kyllä että liikkeellä ollessa kädetkin lämpenevät. Muuten vaatetus tuntui riittävältä; merinovillakerrasto, talviulkoiluhousut, paksu korkeakauluksinen fleece ja päällimmäisenä
softshell-takki, jalassa kahdet merinovillasukat ja retkikengät, joihin vetäisin vielä nastaremmit päälle pidon varmistamiseksi. Ja pipo tietenkin.

Pirttilahden parkkipaikalla oli vain pari autoa mutta porukkaa näytti kulkevan jäällä hiihtäen ja kävellen, muutama pilkkijäkin kökötti kauempana. Ilmeisesti osa oli tullut joko Korteniemeen tai Kopinlahteen  autolla ja lähtenyt sieltä jäälle. Lähdin kulkemaan aikaisemmilta kerroilta tuttua polkua pitkin Kyynäränharjua eteenpäin.

Tuo toista kilometriä pitkä kannas halkaisee käytännössä järven kahtia. Kapeimmillaan kannas on vain muutaman metrin levyinen. Polku oli näin keskitalvellakin paljon kuljettu ja siinä mielessä helppokulkuinen. Järvellä näytti kiertelevän juuri ajettu latu-ura. Edellisellä kerralla käydessäni bongasin rantapöpeliköstä hippiäisiä mutta nyt ei näkynyt edes talitinttejä.

Kyynäränharju katkeaa yhdessä kohdassa kapeaan virtaan, jonka ylittää vanha puinen kävelysilta. Se on varmasti yksi koko Liesjärven kansallispuiston kuvatuimmista paikoista. Niinpä minäkin kiertelin kamerani kanssa eri puolilla etsimässä hyviä kuvakulmia. Virtauksesta johtuva sula ulottuu monen sadan metrin päähän kävelysillasta etelään päin. 





Minulla ei ollut mitään hinkua mennä jäälle kävelemään, joten jatkoin matkaa Korteniemeä kohti.
Ajattelin kävellä jonkin matkaa keltaisilla reittimerkeillä merkittyä Ilvesreittiä Korteniemen suuntaan nähdäkseni ,minkä tyyppistä maastoa olisi tarjolla. Polku erkani järven rannasta metsän siimekseen ja lähti nousemaan hieman ylemmäs järven pinnan tasosta.  Matkaa Korteniemen perinnetilalle olisi ollut muutama kilometri mutta totesin että varusteeni eivät olleet riittävät näin napakkaan pakkaseen. Taisin olla kotoa lähtiessä turhan optimistinen lauhtumisen suhteen.
On aina hauska huomata, miten paluumatkalla valo on ihan erilainen kuin mennessä. Räpsin kuvia sieltä täältä. Päätin hakeutua tuulensuojaiseen paikkaan paistattelemaan  auringossa ja syömään eväitä. Kahvi lämmitti mukavasti ja voileivät maistuivat hyviltä, kuten aina retkellä.  Lepuutin silmiä kimmeltävällä hangella ja ihailin evästelypaikan vieressä kasvavaa mäntyä, jonka jokainen oksa oli erikoisen känkkyräinen. Mikähän tuonkin ilmiön takana mahtaa olla, pohdiskelin. Pakkanen piti huolen siitä etten jäänyt pidemmäksi aikaa haaveilemaan vaan pakkasin termarin ja tyhjän eväslaatikon takaisin reppuun ja lähdin hiljakseen kävelemään Pirttilahtea kohti. Yksi pilkkimies tuli parkkipaikalle yhtä aikaa. Kysymykseeni saalista hän tokaisi virne naamalla että mitään ei tullut mutta menipähän tuossakin muutama tunti elämästä. No, huonomminkin voisi aikansa käyttää kuin ulkoilemalla kauniissa maisemassa. Itse kuljin vain nelisen kilometriä tänään mutta sekin tuntui mukavalta pitkän tauon jälkeen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti