torstai 3. tammikuuta 2019

Kesämuistoja Harjuntakasesta










Aloin pimeän talvi-illan ratoksi selailemaan kesän kuvasatoa. Kuvista tuli väistämättä mieleen helteiset kesäkelit ,joiden takia viime kesänä tuli retkeiltyä todella vähän. Olin jo parina vuonna suunnitellut reissua Pihtiputaan Muurasjärven lähellä olevalle Harjuntakasen luonnonsuojelualueelle. Siellä minua kiehtoi erityisesti Imarrekivi- niminen valtava siirtolohkare ,josta olin nähnyt kuvia netissä. Olin arastellut lähteä seikkailemaan umpikorpeen mistä ei ollut kunnon karttaa ja tietämäni mukaan reittiviittoja ja -merkkejä harvakseltaan.


Nyt sain lopullisen sysäyksen  retkelle lähtemiseen  kunnan järjestämässä lomaputtaalaisten kahvitilaisuudessa käymästäni keskustelusta luontoreittien kehittämishankkeen projektipäällikön kanssa. "Harjuntakasesta maailmankartalle" -hankkeessa oli tavoitteena kartoittaa kunnan luontoreittien kuntoa ja kehittämismahdollisuuksia.  Hankkeen nettisivuilla kerrottiin että Harjuntakanen on monimuotoinen alue jossa jääkauden jäljet ovat havaittavissa; kangasharjut, muinaisrannat ja rakkakivikot sekä pienet järvet tuovat vaihtelua maisemaan. Alueelta on reittiyhteys Peuran polkua pitkin Salamajärven kansallispuistoon.Sain ko. projektipäälliköltä tarkemmat ajo-ohjeet Yölammille, jonka olin ajatellut retken alkupisteeksi mutta käytössäni olleesta kartasta ei selvinnyt, mitä reittiä sinne parhaiten pääsisi ,kun osa metsäautoteistä näytti olevan puomein suljettuja. Ohje oli aika yksinkertainen; laita navigaattoriin Yölammintie ja aja aina kääntöpaikalle asti, siihen mahtuu jättämään auton. Hän muistutti vielä, että reittimerkinnät ovat puutteellisia, viittoja puuttuu ja osa pitkospuistakin on korjauksen tarpeessa. Suunnittelemani reissu oli vain vajaan kuuden kilometrin ympyräreitti järviä vastapäivään kiertäen, joten arvelin pärjääväni.





Retkipäivän keli oli aurinkoinen ja taivas lähes pilvetön. Juomista piti siis varata reilusti. Tottakai eväitä pakattiin reppuun myös. Yölammille oli navigaattorin avulla helppo löytää vaikka metsäautoteitä tuntui risteilevän joka suuntaan. Auton jätimme kääntöpaikalle ja polun pää oli tässä kohdin helposti löydettävissä. Yölammilla on pieni varaustupa,mutta emme jääneet sitä sen kummemmin ihmettelemään vaan lähdimme tarpomaan reippaasti eteenpäin. Polku erottui maastossa helposti, joten emme kaivanneet maalimerkkejä, jotka erottuivat himmeinä puunrungoissa.  Maasto oli suhteellisen helppokulkuista ja korkeuserot vähäisiä mutta kivikkoisella polulla sai olla tarkkana, ettei nilkka pyörähdä. Muutamissa paikoissa pitkospuut kuljettivat kosteiden paikkojen yli. Minun mielestäni pitkokset olivat aika hyväkuntoiset vaikkakin paikoitellen pahasti pusikoituneet. 


Järvien pintaan heijastuvat poutapilvet ja sinitaivas tekivät maisemasta todella kesäisen. Muutamissa kohdissa polun noustessa harjulla korkeammalle vettä näkyi molemmin puolin. Reitille osui siis  monta pientä järveä: Yölampi, Raja-Käyränen, Neva-Käyränen, Koukku-Käyränen,Pikku-Harjuntakanen ja Harjuntakanen.
Männikköisellä kankaalla aluskasvillisuus on matalaa puolukka-ja mustikkavarvikkoa ja katse ylettää kauas. Onneksi. Bongasimme nimittäin rakkakivikon noin parin sadan metrin päässä reitistä ja päätimme poiketa tutkailemaan sitä tarkemmin. Kapea polku näytti kulkevan juuri oikeaan suuntaan. Hämmästyin, kun älysin, että kivikon vastakkaisella reunalla nousi ylväänä Imarrekiven profiili. Wau! Olipas tosiaan kuin Jukolan Jussin sivukuva. Itse asiassa tuo kesämökin kokoinen siirtolohkare on lohjennut useaan palaan ja niiden väliin mahtuu vaivatta seisomaan. Osa lohkoista tukeutuu muutamiin pienempiin kiviin ja voi vain ihmetellä, miten ne pysyvät keikahtamatta paikallaan. Kiertelimme Imarrekiveä hyvän tovin ja ihailimme sitä vielä kauempaa pitäessämme juomataukoa kivikon reunassa. Isoin ihmetys koski sitä, että minkään sortin viittaa emme olleet huomanneet, ja ilman tuota mäntyjen lomasta pilkottanutta kivikkoa olisimme kulkeneet onnemme ohitse.


 Matkan jatkuessa huomasimme, että reittiviittoja oli tosiaan vähänlaiseen ja metsäteiden risteyksissä oli pakko tarkistaa kartasta suuntaa. Osa viitoista lojui rikkinäisenä maassa tai oli tuettu nojalleen puuta vasten. Näihin on siis luvassa korjauksia ja lisäyksiä tulevaisuudessa.
Imarrekiveltä aina Harjuntakasen laavulle asti reitti kulki vanhaa metsätietä. Helppoa mutta tylsää. Harjuntakasen laavu oli sijoitettu pieneen notkelmaan kuusien ja leppien katveeseen. Hyttysiä siellä oli kuumasta päivästä huolimatta jopa yli minunkin sietorajani, joten päätimme hakeutua lähemmäs järven rantaan evästelemään. Koko Harjuntakasen järven ranta oli yhtä louhikkoa , mutta mukavat istumapaikat löytyivät helposti. Muitakin retkeilijöitä oli parkkeerannut evästelemään kivikkoon. Siinä tietenkin vaihdettiin retkikokemuksia ja reittivalintoja ja hämmästeltiin helteistä retkikeliä. Harvoin olen päässyt valittamaan, että on liian hieno/kuuma keli patikointiin mutta nyt vähän tuntui sellaiselta. 
 






Evästaukopaikkamme oli suunnilleen reittimme puolivälissä. Jatkoimme matkaa ensin metsätietä ja sitten hyvin tallaantunutta polkua pitkin. Maasto oli edelleenkin pääosin kuivaa männikkökangasta.Päivän tärkein luontohavainto oli bongaamamme tikka jonka koputtelu kuului selvästi. Kiinnitin huomiota tikan keltaiseen "lakkiin".Kamerassa ei tietenkään ollut teleobjektiivi paikallaan ja ennen kuin ehdin saada sen kiinnitettyä, tikka oli kiertänyt puun toiselle puolelle. Paikallaan seisten odottelimme tovin ja se kannatti; lintu käväisi näkyvissä ja lennähti meidät havaittuaan kauemmas erään kelon latvaan koputtelemaan. Myöhemmin tarkisti lintukirjasta että kyseessä oli Pohjantikka joka viihtyy kaukana asutuksesta eikä siis ole ihan tavallinen nakkenakuttaja. (Pahoittelen, että kuvan tarkennus on ihan pielessä mutta eiköhän siitä lintu erotu). 


Ympyrälenkin loppuosassa on vajaan kilometrin verran hiekkatietä. Kehittämishankkeen suunnitelmissa on reitittää tämäkin paikka uudelleen metsän puolelle. Kannatan. Odotan muutenkin mielenkiinnolla uusia reittimerkintöjä ja karttoja. Reppuretkeilijälle Harjuntakanen näyttäisi tarjoavan kivoja maisemia, monipuolista kasvillisuutta ja linnustoa. Pihtiputaalla on tunnetusti sekä pohjoisen että eteläisen Suomen kasvillisuutta ja linnustoa, jonkin verran harvinaisuuksiakin, joten tutkailtavaa riittää. Ensi kesänä voisin tehdä yön yli -retken vaikkapa Nuorasen laavulle tai Suurijärven tuvalle. Kyllä täällä Harjuntakasessa kelpaa retkeillä, etenkin jos rakenteita korjataan ja tulipaikkoja lisätään sopiviin paikkoihin. Suosittelen.






 









































E








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti