sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Ruskaruuhkaa Teijolla


Kaunis syyssunnuntai. Lämpötila jo aamupäivällä viidentoista asteen tietämillä ja pilvetön sininen taivas. Oli helppo tehdä päätös ruskaretkestä, ja mielessäni oli heti Teijon kansallispuiston pienten järvien kiertely luontokeskukselta lähtien. Onneksi tällä kertaa älysin tarkistaa kameran akun ENNEN lähtöä; 3% virtaa jäljellä. Eli lähtö viivästyi akun latauksen verran. (Pitäisi varmaan hankkia vara-akku, sanoo viisas ääni takaraivossa).
Jonkun verran puolen päivän jälkeen lähestyin Matildedahlin luontokeskusta. Autoja oli pysäköitynä kahden puolen tietä monen sadan metrin matkalla. Jaahas, saapa nähdä tyssääkö koko reissu siihen, ettei saa autoa parkkeerattua! Päätin ajella varsinaiselle parkkipaikalle asti, saisihan siellä ainakin auton käännettyä. Samalla jo mietin varasuunnitelmaa, minne mennä jos tänne ei mahdukaan. No, onneksi jotkut olivat jo lähdössä, joten sain kuin sainkin autoni parkkipaikalle, ehkä puolilaittomalle paikalle mäntyjen väliin, mutta pysäköitynä turvallisesti pois tieltä kuitenkin.
Suuntasin parkkipaikalta kohti rantaa ja siitä Roosiniemen suuntaan. Kalliot olivat vielä iltapäivälläkin metsänkatveessa kosteita ja erittäin liukkaita. Pitkospuille päästyäni totesin, että porukkaa kulkee melkeinpä yhtenä jonona ja vastaantulijoita sai väistellä yhtä mittaa. Varjopaikoissa pitkokset olivat niljakkaan liukkaat ja koko ajan piti vähän jännittää ylimääräisesti, ettei liukastu. Vähän jo harmittikin, sillä tämä jonokävely ei oikein vastannut ennakkosuunnitelmiani rauhallisesta luontoelämyksestä.
Osa porukasta kääntyi Matildanjärveä kiertävälle lenkille mutta osa jatkoi eteenpäin, kuten minäkin. Olin suunnitellut että joko Teerisaaren tai Endalin laavulla olisi hyvä pitää evästelytauko. Teerisaaressa oli kuitenkin porukkaa koko nuotioringin täydeltä ja muutama retkikunta kauempanakin, joten kävelin vain pienen kierroksen katselemassa mahdollisia teltan paikkoja tulevia retkiä silmälläpitäen.

Endalin laavulle päin oli jo huomattavasti vähemmän kulkijoita. Muutama retkeilijä näytti poimivan karpaloita Puolakkajärven päässä olevalla suolla. Minä jatkoin pitkospuita kohti vastarannalla kohoavaa metsikköä. Polku nousikin yllättävän paljon rannan tasosta ja pujotteli kuusien ja mäntyjen lomitse syvemmälle metsään. Endalin laavu on kivasti metsän keskellä ja aika mukavasti tuuleltakin suojassa, mutta kuitenkin niin, että järvi näkyy puiden lomitse. Kaksi pariskuntaa oli tullut laavulle juuri ennen minua ja he olivat jo sytyttämässä nuotiota, joten sain istua odottelemaan sopivia makkaratulia kaikessa rauhassa. Muuan nuori nainen oli ollut kahden yön reissulla ja piti laavulla pientä lepotaukoa ennen viimeistä patikkaosuuttaan. Tälläkin kertaa jutunjuurta löytyi itse kunkin reitistä, loistavasta syysilmasta ja siitä mihin kukakin oli suunnitellut seuraavaksi menevänsä. Makkaroita paisteltiin hyväntahtoisen vitsailun säestyksellä: kyllä sen makkaran pitää hiukan kärvähtää ja kerran käydä maassa tai hiilloksessa ennen kuin se on kunnon retkieväs!



Evästelyn jälkeen päätin käydä rannassa ihailemassa syksyn väreissä suhisevaa kaislikkoa. Yllättäen  sieltä näyttikin menevän poluntapainen läheiseen 'saareen', Ängsdalinholmaan (Tämän saaren nimen selvitin jälkikäteen). Pitkospuut oli purettu ja uusia lautoja näytti olevan pinossa polun vieressä. No, kokeillaan pääseekö kuivin jaloin ja jos ei onnistu niin voin kääntyä takaisin.  Vesi oli niin alhaalla että kosteikko ei edes kunnolla tirskahdellut retkikengän alla. Saaressa bongasin luvattoman notskipaikan ja kun katselin hetken ympärilleni niin huomasin metsäpalon jäljet;  aluskasvillisuus oli jo toipumaan päin mutta puiden hiiltyneet rungot ja pienten kuusien neulasettomat oksat kertoivat selvää kieltä. Olisikohan ollut viime kesän kuivuus ja huolimaton/luvaton tulenkäsittely tässäkin taustalla. Pistää oikein vihaksi tuommoinen ajattelemattomuus!

Paluumatkalla sain kulkea aikalailla omaa vauhtiani. Ihailin suon ja järvenrantojen ruskavärejä, kuuntelin lintujen ääniä ja kaislikon suhinaa tuulessa ja pysähdyin välillä kuvaamaan. Nyt alkoi henkinen reppukin keventyä, mikä oli tietenkin reissun tarkoituskin.
Roosiniemen laavulla näytti sen verran rauhalliselta, että pysähdyin vielä hörppäämään termarikahvit ja laittamaan tuulitakin päälle.  Aukealla suolla tuuli nimittäin alkoi tuntua vilpoiselta hikisellä iholla. Miten lie termarin korkki mennyt huonosti kiinni edellisellä paikalla, kun nyt oli kahvit pitkin reppua. Kiitos sille pariskunnalle, jolta sain talouspaperia, että sain suurimmat kuivattua repun pohjalta!  Ja tuulitakinhan saa aina pestyä. Onneksi jäi vielä pullakahvin verran juotavaksikin
Loppujen lopuksi ihan mukava retkipäivä tästäkin tuli. Matkaa kaikkine lisäkoukeroineen tuli reilut kahdeksan kilometriä. Se oli ihan hyvä matka tälle päivälle ja tälle kunnolle.

3 kommenttia:

  1. Itsekin olin Teijossa viikonloppuna kuten tosiaan moni muukin :) Ilmeisesti suurin osa kävijöistä tulee alueelle juurikin tuon luontokeskuksen parkkipaikan kautta. Miilunummen ja Mikkossuon parkkipaikoilla oli sunnuntainakin molemmilla vain kourallinen autoja.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Itse ehdin jo miettiä Punasuolla käyntiä jos en olisi saanut autoa mahtumaan luontokeskukselle. Onneksi mahtui niin sain tallennettua syksyisiä järvimaisemia ja vähän suotakin.

    VastaaPoista
  3. Oho, en ole vielä kertaakaan nähnyt Teijon parkkipaikoilla varsinaista ruuhkaa! Porukka on selkeästi löytänyt kohteen ja ottanut sen omakseen. :)

    VastaaPoista