torstai 6. heinäkuuta 2017

Yön yli -retki Tiilikkajärvelle

Talvella sain ääniviestin eskari-ikäiseltä lapsenlapselta:" Mumma, voidaanko mennä taas yöretkelle, kun minä olen ollut vain kerran ja minulla on ihan kamalan ikävä telttailua?". Eihän tuollaisesta pyynnöstä voi kieltäytyä. Sopiva retkikohdekin minulla oli  heti mielessä: Rautavaaralla sijaitsevan Tiilikkajärven kansallispuiston Uitonkierto olisi mitaltaan ja maisemiltaan juuri sopiva yhden yön retkelle ja Venäjänhiekalla olisi kiva yöpyä teltassa.


Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna sääennuste vaikutti lupaavalta, joten päätimme lähteä kolmen sukupolven voimin kohti Rautavaaraa lauantaina iltapäivällä. Pikku-Akalla meinasi mennä hermo jo ennen starttia, kun meillä aikuisilla rinkkojen pakkaaminen kesti ja kesti. Teltta ja kolmen ihmisen makuupussit ja -alustat vievät aika paljon tilaa ja varmuuden vuoksi piti ottaa hieman lämpimiä vaatteitakin mukaan. Tottakai monenlaista syötävää ja juotavaa sekä ruokailuvälineet ja keittoastiat ja -välineet tarvittiin myös. Muutaman vekslauksen jälkeen kahden aikuisen rinkat saatiin suunnilleen tasapuolisesti pakattua. Pikku-Akan repussa kannettavaksi tulivat hänen omat lisävaatteensa ja Nalle Puh.


Iltapäivällä puoli viiden paikkeilla pääsimme Sammakkotammen parkkipaikalta metsään. Reitti Venäjänhiekalle kulkee aluksi koivikon halki lähellä järven rantaa ja sitten isojen kuusien katveesta suonreunaa kierrellen. Tällä osuudella osa pitkospuista oli jo vaihdettu sorastukseen ja osassa polkua sorastus oli työn alla. Kaiketi pitkospuiden ylläpito ja korjaaminen on kallista ja hidasta hommaa, joten ainakin tällaisilla metsätaipaleilla sorastus lienee edullisempi vaihtoehto kosteiden paikkojen ylitykseen.

Suurin osa reilun kolmen ja puolen kilometrin matkasta kulkee kuitenkin harjulla kuivan männikkökankaan keskellä. Polku on leveäksi kulunut ja paikoitellen kivikkoinen mutta kaiken kaikkiaan helppokulkuinen. Tuuli vilvoitti harjulla mukavasti eikä hyttysistäkään ollut isommin haittaa. Noin kahden kilometrin kohdalla on muutama penkin pätkä ja siinä mekin pidimme pienen evästauon. Eväiden syöminenhän on retkellä melkein tärkein asia oli sitten nälkä tai ei. Pikku-Akka sai vielä jälkkäriksi energiapatukan, joka näyttikin olevan aika tehokasta ainetta; tyttö paineli harjupolkua juosten eteenpäin. 

Venäjänhiekkaa lähestyttäessä oikealla avautui näkymä kaarisillalle ja vasemmalla erottui puiden lomasta jo Tiilikkajärven sininen selkä. Polku laskeutuu upealle hiekkarannalle, jonka toisessa päässä on pari tulipaikkaa pöytineen sekä huussi ja liiterirakennus. Muutama telttakunta oli jo majoittunut rantamännikköön mutta helposti meillekin löytyi tasainen paikka teltalle. Muutama rohkea oli uimassa tai kahlaili rantavedessä. Eipä aikaakaan, kun Pikku-Akkakin polskutteli matalassa rannassa  ja teki tuttavuutta parin muun lapsen kanssa.



Teltan pystytyksen jälkeen ohjelmassa oli ruokahommia. Tällä kertaa gourmet-ateriana oli italianpataa, johon olimme paistaneet jauhelihan jo mökillä valmiiksi. Olin investoinut 16 euroa näppärään pieneen tilaan taittuvaan trangiaan ja muutaman euron pieneen kaasupulloon. Kävi mielessä, että olisi varmaan kannattanut kokeilla laitteen toimivuus etukäteen mutta mitään ongelmia sen kanssa ei onneksi ilmennyt. Soiva peli, kuten sanonta kuuluu. Näin harvakseltaan yöretkiä tekevälle ihan riittävä systeemi etenkin kun kattila- ja pannusetti on perintökalu vuosimallia 1971. Samanlaisia näyttävät olevan uudetkin.


Ilta oli ihanan lämmin ja aikamme auringossa paistateltuamme ehdotin likalle, että mekin kävisimme uimassa. Eihän se voi kovin kylmää olla kun lapsetkin kerran viihtyivät vedessä vaikka kuinka kauan. Voiko ihminen olla enemmän väärässä? Aivan jäätävän kylmää vettä mutta tulipahan talviturkki heitettyä lopultakin.


Illan ratoksi päätimme käydä vielä kävelemässä Uiton kämpällä ja hakemassa vettä kaivolta seuraavaa päivää varten. Ehdimme jo täyttää yhden pullon ennen kuin huomasimme kaivon vieressä olevan vedenlaaturaportin. "huom! Vesi ei ole juomakelpoista". Tutkimme raporttia tovin ja totesimme, että vesi oli tutkittu 2016 ja ainoa viitearvoista poikkeava oli enterobaktererien määrä. Pähkäilimme hetken ja totesimme, että  veden keittäminen auttanee tähänkin. Hieman kyllä harmitti, ettei mainintaa veden juomakelvottomuudesta ollut kansallispuiston sivuilla tai muillakaan retkisivuilla.  Olimme nimittäin varautuneet vain ekan päivän vedentarpeisiin, koska lähellä kerran on karttaan merkitty kaivo. No, tuumasimme, että keitelläänpä vedet valmiiksi illalla juomapulloihin yöksi jäähtymään. Hienot maisemat tyyneen veteen peilautuvine puineen lievittivät kummasti harmitusta.

Illan ohjelmassa oli myös makkaranpaistoa ja laskevan auringon ihailua. Eihän se ole yöretki eikä mikään jos ei makkaraa paisteta! Täysin tyyni järvi ja pilvetön taivas antoivat hienot puitteet iltanuotiolle. Illan aikana retkeilijöitä oli tullut muutama teltallinen lisää, osa kajakeilla, osa patikoiden. Eräs vanhempi pariskunta istui hetken kanssamme iltanuotiolla makkaraa paistamassa ja juttelemassa. Olivat kuulemma menossa lavatansseihin mutta poikkesivat uteliaisuuttaan Tiilikalle "alkuverryttelyksi". Toivottelivat lähtiessään mukavaa retkeä kaikille kolmelle sukupolvelle. Toivottavasti heillä oli mukava tanssi-ilta.




Näin "kypsässä keski-iässä" teltassa ohuella makuualustalla nukkuminen on vähän niin sun näin: jos ei kolota niska niin sattuu olkapäähän, kylkeen, selkään tai lonkkaan. Heräsin aamulla jo ennen kuutta. Kävin rannassa kävelemässä ja ihailemassa aamuista maisemaa. Kaunis päivä taitaisi tästäkin tulla. Palasin vielä telttaan ja torkuinkin hetken ennen kuin toiset heräsivät. Etenkin lapsi oli nukkunut hyvin "koska nukuttiin teltassa".


 Aamupalan jälkeen päätimme käydä tutkimassa Kalmoniemeä. Kalmoniemi ja Pohjoisniemi ovat pitkiä, kapeita harjumaisia niemiä, jotka kurkottavat toisiaan kohti ja käytännössä halkaisevat Tiilikkajärven kahtia. Kartalla niemien välissä on kapea salmi. Aivan upea maisema tässäkin.   Tällaisella retkellä keskustelut  pian seitsemän vuotta täyttävän neidin kanssa olivat aika mielenkiintoisia; Miks tässä on hiekkaranta? Mikä on käki? Miksi se kukkuu? Mikä on kelo? Miksi puu kuolee pystyyn? Voiks ihminen kuolla pystyyn? Viimeiseen kysymykseen teki mieli vastata, että kyllä jotkut vaikuttavat pystyyn kuolleilta, mutta en viitsinyt hämmentää lapsen päätä.


Palailimme takaisiin leiriin rantaa pitkin. Matkalla Pikku-Akka sai uusia kavereita parista suunnilleen samanikäisestä tytöstä, jotka olivat myös yöretkellä isovanhempiensa kanssa. Sillä aikaa kun tytöt leikkivät rannassa me aikuiset purimme teltan ja pakkasimme taas kamppeita rinkkoihin hiki päässä. Fysiikan lakien vastaisesti rinkka tuntui täydemmältä ja painavammalta kuin tullessa, vaikka eväitä oli syöty urakalla. Mystistä.


Paluumatkan teimme Uitonkierron toista reunaa eli Uitonkämpän ohi ja sitten pitkospuita pitkin suon poikki. Muutama mäntymetsäinen saareke rytmittää tätä reittin osuutta mukavasti. Pikku-Akan mielestä pitkospuut ovat ihania ja hän huokaili tuon tuosta "aah, ihanat pitkospuut!"  Sininen taivas ja vielä keväisenvihreä suoheinä olivat oikeastaan aika hienon näköisiä aurinkoisessa säässä. Suomaisemaa täplittivät valkoisena huojuvat tupasvillat  ja jäykkinä sojottavat suopursut.

 

Suunnilleen puolessä välissä etapppia pidimme jälleen juoma- ja evästelytauon. Useampi ohikulkija naureskeli Pikku-Akan repusta kurkistelevalle Nalle Puhille ja jotkut pysähtyivät juttelemaankin ja kyselemään, miten retkemme oli sujunut. Eräs pariskunta vinkkasi, että yhdessä kohdassa suolla kasvaa punakämmekkää melko lähellä pitkospuita. Kiitos vinkistä!  Uusi kämmekäbongaus minulle.

Koko reissun ainoa erimielisyys lapsen kanssa tuli marssijärjestyksestä viimeisellä noin puolen kilometrin pitkospuupätkällä, missä tiesimme retkipalstojen keskusteluiden perusteella usein nähdyn käärmeitä makoilemassa pitkoksilla. Ehdotin että jompikumpi aikuisista kulkisi edellä, jotta ehtisimme huomata ajoissa, jos käärmeitä näkyisi. Pikku-Akkaa harmitti, kun ei saanut olla matkanjohtajana tällä osuudella. Ja vielä enemmän häntä harmitti, kun emme kuitenkaan nähneet käärmeitä vaikka kuulimme sihinän yhdessä kohdassa. Meitä aikuisia se ei niinkään harmittanut. Mökötystä kesti siihen asti kun kävimme reissun jälkeen Rautavaaran keskustassa ostamassa juotavaa ja jätskit.

Matkaa tuli Venäjänhiekalta Uitonkämpän kautta Sammakkotammelle  nelisen kilometriä ja koko päivälle aamukävelyineen 7,5 km. Yhteensä koko reissulla patikoimme reilut 12 kilometriä, mikä sujui todella reippaasti myös pienimmältä retkeilijältä. Tiilikkajärven hieno hiekkaranta ja muutenkin upeat maisemat tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Porukkaa oli melko paljon päiväretkeilemässä kumpanakin päivänä ja nimenomaan lasten kanssa liikkuville paikka on oikein sopiva myös yöretkikohteeksi. Meilllä jo mietitään ensi kesän yöretkeä.

2 kommenttia:

  1. Hienoja maisemia! Ei tuollaisesta pyynnöstä tosiaan voi kieltäytyä :)

    VastaaPoista
  2. Edit: poistin lauseen jossa väitin meidän käyneen Pohjoisniemen puolella. Ilmeisesti emme kävelleet tarpeeksi pitkälle että olisimme päässeet edes Kalmoniemen kärkeen. Minua valistettiin että vettä on ko salmessa ainakin kainalohin asti jos ei enemmänkin. Pitää käydä seuraavalla kerralla ihemttelemässä tätä uudelleen.

    VastaaPoista