keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Ensilumen lenkki Torronsuolla





Talvi on antanut odottaa itseään täällä Lounais-Suomessa. Vihdoin viime viikolla lunta satoi edes sen verran, että maisemat muuttuivat valkoisiksi. Päätimme lähteä viikonloppuna patikoimaan Torronsuolle ennen sääennusteen lupaamaa isompaa lumentuloa. Kiljamon parkkipaikkaa on laajennettu niin, ettei sitä meinannut entiseksi tuntea ja hetki piti katsella ympärilleen ennekuin osasin hahmottaa, mistä polun pää lähtee kiertämään suota vastapäivään. Reilu vuosi sitten syksyllä kävin tarpomassa tämän uudistetun osuuden ensimmäisen kerran ja totesin, että uudelleenreititys pois maantieltä oli hyvä ratkaisu ja että uusilla pitkoksilla ja metsäpoluilla oli hyvä liikkua.                                                                                                       Tällä kertaa olimme suunnitelleet patikoivamme edestakaisin Idänpään kallion laavulle.. Matkaa Kiljamosta laavulle olisi noin 4 km suuntaansa eli kahdeksan kilometrin päiväretki oli edessä. 
Etukäteen vähän mietitytti, miten liukkaita pitkokset mahtaisivat ollakaan. Huoli osoittautui turhaksi heti alkumetreillä. Lunta oli tullut muutamia senttejä mutta pito oli hyvä jopa ilman nastakenkiä. Avoimilla paikoilla huomasi, miten tuuli sai muutaman asteen pakkasen tuntumaan paljon lämpömittarin lukemia kylmemmältä. Huppu oli hyvä olemassa. Onneksi reitti kulkee pitkät pätkät metsän keskellä, mihin tuuli ei tunnu.


Lumiset puut tekivät metsästä talvisen satumetsän. Eläinten jälkiä hangella oli kiva katsella ja arvuutella, vaikka Mies joka meillä asuu, arvelikin melkein kaikista jäljistä "olisko susi?" Juu, ei. Ihan tavallisia jäniksen jälkiä enimmäkseen, ehkä jossain kohti kettu oli jolkotellut polun viertä ja muutamassa kohdassa orava oli kipaissut polun poikki.

Vaikka olimme päivän ensimmäiset kulkijat, polku oli suhteellisen selkeä seurata. Reittimerkintöjä kaipasimme vain parissa kohdassa metsäosuudella, suollahan mennään pitkosten mukaan, joten siellä ei pääse eksymään. Lyhyen maantiepätkän jälkeen pitää hoksata kääntyä Hämeen ilvesreitti -merkin osoittamaan suuntaan. 

Muistan ihmetelleeni edelliselläkin kerralla isoa kiviaidan rajaamaa aluetta, joka tuntui pelloksi liian pieneltä ja miksikään muuksikaan emme osanneet sitä kuvitella. Mies tosin vitsaili josko tämä olisi muinaishauta. Tuskinpa sentään. Olisi kiva, jos tässä olisi joku infotaulu, vaikka paikka taitaa ollakin yksityisellä maalla.



Aika pian kiviaitauksen jälkeen polku alkaa nousta ylös kohti Idänpään kalliota, joka kohoaa parikymmentä metriä suon pintaa korkeammalle. Erittäin mainio paikka lintutornille ja laavulle. Lintutornilta on hulppeat näkymät yli Torronsuon. Näin lehdettömään aikaan näkymät avautuvat vielä paremmin kuin aikaisemmis syksyllä, jolloin lehtipuut blokkaavat näkymää suon länsipäähän. Paikka ei ole kansallispuiston alueella  vaan yksityisellä maalla ja kävijöitä pyydetäänkin huomioimaan, että laavulla ei välttämättä ole polttopuita aina saatavilla.  Harmitti kun ei tullut otettua muutamaa klapia mukaan kotoa lähtiessä. Saimme kuitenkin jonkinlaiset tulet askarreltua vaikka tuntui että käytössä olleet vähät puut olivat kosteita ja tuottivat enemmän savua kuin liekkejä. Makkarat tuli paistettua, ainakin melkein. Onneksi kahvit oli keitetty valmiiksi termariin niin saimme edes jotain lämmikettä. Yllättävän nopeasti näppejä alkoi paleltaa; siis paluumatkalle mars!





Paluumatkalla ehdimme jo pohtia, että näinköhän menisi koko reissu ilman muita ihmisiä. Eipä sentään; pian alkoi tulla vastaantulijoita tasaisin välein, joten saimme loikata pitkoksilta sivuun tuon tuostakin. Onneksi suo oli jo sen verran jäässä, että se kantoi hyvin kulkijaa.  Välillä oli pakko pysähtyä ihailemaan ensilumen alta esiin pinnistelevää suopursuvarvikkoa. Tai loputtomana avautuvaa suomaisemaa, johon alkava lumipyry toi vielä omat sävynsä. 

Loppua kohti meikäläisen askel alkoi lyhenemään helposti kipeytyvän lonkan takia, mutta pieniä taukoja pitämällä ja vauhtia hidastamalla päästiin takaisin autolle. Aamulla olimme ensimmäinen autokunta parkkipaikalla mutta nyt siellä oli viitisentoista autoa pysäköitynä.  Osa oli varmaan lähtenyt patikoimaan Kiljamosta  vasemmalle kohti Härksaaren louhosta. Sillä puolella pitkokset ovat kuitenkin vielä pääosin korjausta vailla ja paikoitellen todella huonossa kunnossa. Juttelimme, että varmaan pian Torronsuolle tehdään ladut. Silloin pääsisi suota kulkemaan ristiin rastiin aivan eri tavalla kuin sulan maan aikana. Seuraavaksi voisikin olla vuorossa hiihtoretki.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti