Iltakaffella Joutsijärvellä

Elokuun sateiset kelit, olympiakisat ja töiden alkaminen ovat häirinneet retkeilyharrastusta. Helposti työpäivät menevät sumussa ja humussa niin ,että en juuri muista ikkunasta ulos vilkaista. Niin kävi viime viikollakin. Tiistai-iltapäivällä työpäivän päättyessä olikin mukava huomata, että aurinko paistoi poutapilvien lomasta ja lämpötilakin oli kahdenkymmenen asteen paremmalla puolella.

Siinä samassa päätin,  että  sohvalle heittäytymisen sijaan voisinkin keittää kahvit termariin ja lähteä Joutsijärven luontopolulle Kullaalle. Olin jo kesällä pannut merkille netistä retkeilyreittejä etsiskellessäni, että Joutsijärven ympärillä kulkee monenlaisia ja erimittaisia lenkkejä muutaman kilometrin luontopolusta aina koko järven kiertävään 27 km:n lenkkiin asti. No, näin työpäivän jälkeen koviin pitkään lenkkiin ei olisi aikaa mutta viisi-kuusi kilometriä voisi olla sopiva  tavoitematka.

Joutsijärven retkeilyalue sijaitsee Pori-Tampere tien (vt11) tuntumassa noin 25 km Porista. Ajaa hurautin Tammen leirikeskuksen parkkipaikalle, josta luontopolulle on hyvä startata.

Leirikeskuksessa tuntui olevan jotain toimintaa, koska nuorison älämölö kuului kauas. Osanuorista  pyöri leirikeskuksen tuntumassa ja osa kauempana rannalla. Minua vähän harmitti, kun olin ajatellut vetäytyä kuuntelemaan metsän hiljaisuutta. Tosin metsässä ei koskaan ole aivan hiljaista: tuuli suhisee puissa, linnut ääntelevät, varvikko kahisee lahkeita vasten, askelet rahisevat polulla, jossain kohti aallot liplattavat hiljalleen rantakiviä vasten. Älämölöltä mikään noista äänistä ei erottunu. Onneksi nuorison  metelöinti jäi nopeasti taakse, kun jatkoin eteenpäin järven rantaa mutkittelevaa polkua. 

Olin liikkeellä aika kevyellä valmistautumisella ja ilman karttaa, joten arvelin että jos reittimerkinnät ovat huonot niin voin hyvin kulkea rantaa pitkin johonkin sopivaan levähdyspaikkaan ja palata samaa reittiä takaisin. Punaisia maalimerkkjä oli kuitenkin siellä täällä, polku oli tallautunut selväksi ja muutama viittakin löytyi, tosin tummuneessa puupinnassa olevat teksti olivat haalistuneet lukukelvottomiksi. 

Venevalkama kylpi auringossa ja eriväriset veneet, oranssit poijut ja vähitellen syksyn väreihin muuttuva metsä olivat hauska kontrasti siniselle taivaalle ja poutapilville.

Kiersin Vasonniemen kärjen ympäri aina nuotiopaikalle asti. Minulla ei ollut tarvetta tehdä tulia ja hankalaa se olisi ollutkin, kun paikalla ei ollut minkäänlaisia polttopuita muutamaa risunkarhakaa lukuunottamatta.

Aurinko lämmitti mukavasti. Termarikaffet maistui kuitenkin hyvältä voileipien kanssa. Istuin pitkään järvimaisemasta nauttimassa. Joutsijärven selkää pirstovat monet pienet saaret ja tuli väistämättä mieleen, että olisihan se hienoa joskus päästä katselemaan tätäkin maisemaa vesiltä käsin.


Palasin kulkemaani reittiä takaisin noin kilometrin verran ja lähdin seuraamaan merkittyä luontopolkua, joka nousee pois Joutsijärven rannasta ja kiertelee kuusivaltaisessa metsässä ja hakkuuaukean reunalla kunnes tulee pienen Ruonajärven rantaan.  Siellä täällä luontopolun varrella on infotauluja, jotka kertovat,  mihin kannattaa siinä kohdassa kiinnittää huomiota. Ilman näitä tauluja olisi minulta jäänyt monta juttua huomaamatta, kuten Kuoppalan torpan yhden lehmän navetan kivijalka, jonka metsä oli jo ottamassa haltuunsa.

Joihinkin kohtiin oli jätetty myrskyn kaatamia puita edistämään luonnon monimuotoisuutta ja kertomaan omaa tarinaansa metsän elämänvaiheista.



'

 
 
 
 
Tyyni järvi on aina jotenkin hienon näköinen mutta erityisesti aurinkoisena päivänä, jolloin rannan
puut peilautuvat tarkasti järven pintaan. Taidan jättää nyt paasaamatta jokamiehenoikeuksista ja siitä, mihin ne eivät oikeuta mutta mainitsenpahan ilmeisesti leirikeskuksesta peräisin olevasta teiniparista, joka yritti saada nuotiota syttymään keskellä rantametsää. Makkara näytti olevan metsästä reväistyn tikun nokassa mutta saattoipa  olla pitkä ilta ennen kuin se olisi paistettu. Eikö tästäkään enää puhuta koulussa?

Ruonajärven eteläpäässä pääsin taas kulkemaan pitkospuita pitkin. Siihen onkin tänä kesänä tullut aika paljon praktiikkaa.  Siltainsuon laavu on pienellä mäntysaarekkeella suon keskellä. Laavu sinänsä oli siistin näköinen mutta roskis(!) ympäristöineen aivan törkeässä kunnossa. En oikein ylipäätäänkään ymmärrä retkeilypaikan roskiksen logiikkaa.
Itselleni on lapsesta asti opetettu, että minkä jaksaa täytenä metsään kantaa, sen jaksaa tyhjänä pois tuoda, eli että omat roskat tuodaan itse pois. En tiedä kuka, miten ja milloin tuonkin roskiksen tyhjentää.  No, istuin hetken laavulla juomataukoa pitämässä ja katselin miten kituliaiden mäntyjen varjot näyttivät venyvän hetki hetkeltä  pidemmiksi auringon laskiessa alemmaksi. 


Viimeiset kuvat näpsin Joutsijoen ylittävältä sillalta, johon jo taas leirikeskuksen nuorten äänetkin kantautuivat. Olipa rauhoittava maisema tässäkin. Syksyn tuntua.

Aika paljon aurinkoenergiaa taisin tästä iltakaffe-lenkistä ladata kun nuokaan äänet eivät enää ärsyttäneet. Matkaa kertyi reilut kuusi ja puoli kilometriä, aikaa kului taukoineen reilut kaksi tuntia. Hyvä lenkki.