Yöretki Matildanjärvelle Teijon kansallispuistoon

Muutama viikko sitten heitin tyttärelleni puolihuolimattoman kysymyksen "lähtisitkö mun kans yön-yli-retkelle johonkin lähikansallispuistoon nyt syyskuussa". Hän lupautui ilman muuta. Ainoa pohdittava asia oli lähinnä se, otetaanko lapsenlapsi (6 v) eli Pikkuakka myös mukaan. Aikuisten kesken reitti voisi olla pidempi, mutta innokkaan pikkuretkeilijän kanssa voisi olla aika hauska ja jännittävääkin olla metsässä teltassa yötä.

Lopulta päädyimme suunnittelmaan kolmen sukupolven yöretkeä Teijon kansallispuistoon. Matildanjärven ympäri kulkeva reitti vaikutti sopivalta pituudeltaan ja myös siitä näkökulmasta, että tulipaikkoja ja laavuja on matkan varrella muutaman sadan metrin välein. Arvelimme nimittäin, että lapsen kanssa taivallettaessa olisi tarpeen olla hyviä B- ja C- suunnitelmia siltä varalta, että meidän aikuisten tekemä A-suunnitelma tökkäisi heti alkuunsa.

Retken toteutuminen meinasi tyssätä viimetipassa, kun vuosikausia varastossa käyttämättömänä lojunutta rinkkaani ei löytynytkään mistään. Pienen some-viestittelyn jälkeen selvisi, että yksi perheen partiolaisista oli lainannut sitä kesällä Roihu-leirille ja vienyt sen mukanaan Itä-Suomeen. Pirskatti! Mikäs nyt eteen? Onneksi tyttärellä, jonka kanssa retkeä suunnittelimme oli useampia kavereiden rinkkoja "pitkäaikaishoidossa" ( lue: ison varastokopin hyvät puolet). ¨

Perjantai-iltana koepystytin upouuden teltan olohuoneen lattialle. Pikkuakan piti tietenkin heti päästä kokeilemaan sekä telttaa että makuupussia. No, mikäs siinä; hyvähän se on kuivaharjoitella varmuuden vuoksi.







Lauantai valkeni sumuisena ja tihkusateisena. Alkoi jo vähän epäilyttää koko reissu. Netin sääkartat ja sadetutkat ennustivat kuitenkin pässinselvää poutaa. Ei muuta kuin rinkkoja pakkaamaan ja matkaan!

Sitä mukaa kun lähestyimme Teijoa, keli parani ja perillä oli jo aivan sininen taivas, aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila lähenteli 20 astetta. Iltapäivällä puoli kolmen aikaan olimme lopulta valmiina seikkailuun Teijon luontokeskuksen parkkipaikalla. Parkkipaikka oli aivan täpötäynnä autoja; varman retkeilijöitä olisi paljon nauttimassa aurinkoisesta syyspäivästä.

Matildanjärven kierros on kokonaisuudessaan vain viitisen kilometriä pitkä. Luontokeskukselta reitille on helppo lähteä. Reitti kulkee järven rantaa seuraillen aluksi sankan metsän keskellä välillä sileille kalliotasanteille nousten.

Järven päässä ranta muuttuu soiseksi ja pitkospuut johdattavat kulkijaa määrätietoiseti eteenpäin. Pikkuakkaa ilahduttivat erityisesti puroja ja ojia ylittävät pienet sillat, joita tällä pätkällä oli lukuisia. Väkeä oli todella paljon liikkeellä ja pitkospuilla sai tämän tästä väistellä vastaantulijoita. Tai oikeammin he antoivat meille tilaa; isojen rinkkojen kanssa tarpovat naiset taisivat näyttää niin helposti horjahtavilta, että päiväretkeilijät tai ihan ilman reppua lenkkeilevät väistivät suosiolla sivuun.

 
Roosiniemen laavulla oli hyvä pitää pieni tauko. Voi miten mukavalta tuntui laskea rinkka pois selästä! Miten ihmeessä olen jaksanut joskus nuorempana kantaa monen päivän vaelluskamppeet, etenkin kun materiaalit olivat varmaan paljon painavampia siihen aikaan! Liekö käynyt kuten Tapio Rautavaaran Reppu ja reissumies- laulussa: "suru jos on repussa tai ahdistus ja huoli niin repun painoon lisäystä tulee toinen puoli".  Vai olisikohan omat voimat vähenneet? Kun nyt en tunnista, että minulla olisi erityisemmin suruja tai murheita, niin taitaa valitettavasti olla kyse jälkimmäisestä.

Yöpymispaikaksi olimme valinneet Viksberginlahden laavun lähiympäristön.  Siellä oli jo kolme retkiporukkaa majoittuneena; yksi laavussa ja kaksi teltoissa. Maasto oli yllättävän epätasaissa ja kalliosta eikä selvää teltan paikkaa ollut kuin aivan laavun vieressä, mutta se ei tuntunut oikein hyvältä vaihtoehdolta. Päätimme tehdä ensin ruokaa ja syödä  ja miettiä vasta sitten teltanpystytystä. Se oli hyvä ratkaisu, sillä yksi pariskunta kertoi, että viereisessä pitkospuiden takana olevassa saarentapaisessa oli tosi hyvä telttapaikka ja harmitteli, kun olivat itse ehtineet jo oman telttansa pystyttää. Sinne siis!


Pienen retkeilijän mielestä makkaranpaistoon olisi pitänyt ryhtyä heti kun saatiin teltta pystyyn ja makuupussit levitettyä. Me aikuiset olimme sitä mieltä, että odotellaan vielä, että vähän hämärtyy. Sitä odotellessa tutustuimme ympäristöön. Kallioinen ranta muodosti pieniä niemekkeitä ja iltaa kohti tyyntynyt järvi esitteli parhaita puoliaan.

Saatiinhan ne makkaratkin lopulta paistettua. Minä tulin katselemaan auringonlaskun jälkeistä maisemaa rantakalliolle mutta toiset jäivät vielä laavulle juttelemaan muiden retkeilijöiden kanssa, Pikkuakka sai heti uusia kavereita kahdesta pojasta, jotka kumpikin olivat olleet Teijolla jo perjantaista asti isä-poika retkellä. Isompi oli taivaltanut todella kunnioitettavan pitkän reissun lauantain aikana ja pienempikin monta kilometriä. Respect!

Lopulta vetäydyimme telttaan ja möngimme itsekukin makuupusseihimme. Hetken vielä höpötimme niitä näitä ja sitten sammutimme telttavalon. Pimeys tuli kuin huppu päälle. Pientä retkeilijää taisi vähän pelottaakin mutta onneksi uni vei voiton. Kaikista meistä.

Yö oli todella lämmin ja jossain vaiheessa oli pakko avata makuupussin vetskari ja pitää pussia vain peittona. vasta aamuyöstä ilma viileni sen verran, että oli tarpeen sujahtaa takaisin makuupussiin. Vaatteista tehty mytty toimitti minulla tyynyn virkaa. Niinpä heräsinkin aikaisin niska särkevänä. Nousin suosiolla ylös ja lähdin katselemaan aamumaisemaa. Aurinko oli jo noussut mutta paistoi vielä matalalta. Järvi oli peilityyni ja hieno usva leijui järven pinnalla. Veden täytyi siis olla lämpimämpää kuin ilma.

Kuljin pitkin  pienen saaremme rantaa kameran kanssa ja odottelin, että toisetkin heräisivät. Turha toivo. Palasin takaisin telttaan ja torkuinkin tovin. Havahduin teltan ympärillä pyrähtelevän linnun ääntelyyn.
Torkahdin taas kunnes napakka tikan koputtelu viereisessä puussa herätti jälleen. Toisetkin alkoivat heräillä vähitellen. 

Aamupalan söimme rantakalliolla auringossa paistatellen. Muut retkeilijät olivat myös jo lähtöpuuhissa. Mekin levittelimme teltan ulkokuoren kuivahtamaan pensaiden päälle ja kippasimme sisäteltan hetkeksi pohja aurinkoon päin.

Miten se on mahdollista että vaikka periaatteessa tavaraa on kotiinpäin lähtiessä ainakin syötyjen sapuskoiden verran vähemmän, rinkka on yhtä täysi kuin tullessa? Ja tuntuu painavankin yhtä paljon, vaikka kannettavana on monta litraa vähemmän vettä ja muuta juomista. 

Siinä tavaroita pakkaillessamme useampi parvi joutsenia lensi järven yli pitäen kovaa meteliä.  Pieni retkeilijäkin oikein pysähtyi kesken touhujensa katsomaan komeaa näkyä ja sitten hänelle tulikin kiire hakemaan mumman kiikareita.

Lopulta suoriuduimme matkaan. Karttaa katsellessamme olimme todenneet että jos kiertää koko järven joutuu marssimaan lähes kilometrin verran maantien reunaa. Ei houkutellut.  Päätimme palata luontokeskukselle samaa reittiä, mitä olimme tulleetkin. Matka taittui yllättävän nopeasti vaikka pidimme pari juomataukoakin. Luontokeskuksella kävimme vielä juomassa mehut ja kahvit ennen kotimatkaan. 

Varsinaista patikointia tuli vain viitisen kilometriä tällä reissulla  mutta tärkeintä olikin kilometrien nielemisen sijasta yhdessä oleminen ja elämysten etsiminen etenkin pienen retkeilijän kokemusarkkuun. Itselläni oli varmaan parikymmenta vuotta edellisestä telttaretkestä, joten olihan tämä kolmen sukupolven yöretki kiva kokemus meille aikuisillekin. Erittäin hieno sää kruunasi retken. Hyvä reissu kaikin puolin.