Loppusyksyn kuvausretki Vaisakon tammilehtoon

Viime keväänä kävin Salon kupeessa sijaitsevalla Vaisakon luonnonsuojelualueella useampaan kertaan ihailemassa sini- ja valkovuokkojen ja monien muidenkin kevätkukkijoiden merta tammien ja vaahteroiden juurella. Jo silloin ajattelin, että syksyllä pitää käydä katsomasta, miltä ruska-aika täällä näyttää.

No, aina ei mene niinkuin Stromsössä. Alkusyksyyn tuli monenlaista ylimääräistä hässäkkää ja vasta nyt syyslomalla ehdin ajelemaan Vaisakkoon. Keli oli aika pilvinen mutta sateeton, joten lähdin liikkeelle heti aamusta.

Tällä kertaa Vaisakon parkkipaikalla ei ollut yhtään autoa toisin kuin keväällä, jolloin oli autoja pitkin tienvarsia parkkipaikan lisäksi. Parkkipaikalta luonnonsuojelualueelle matkaa on kilometrin verran. Suurin osa tästä osuudesta on leveähköä sorastettua polkua, joka kulkee pellon reunaa myötäillen. Pyöreät olkipaalirullat olivat oikeastaan aika hauskan näköisiä syksynkeltaisella sänkipeltoaukealla.

Luonnonsuojelualueen alkuosassa on pitkospuut, jotka olivat keväällä todella tarpeen, kun kosteassa notkossa vesi oli korkealla. Nyt sen sijaan olisi voinut hyvin kävellä pitkospuiden vieressäkin.

Suurin osa puista oli jo pudottanut lehtensä ja koivikko näytti lokakuisen ankealta.  Paras ruska olisi varmaan ollut pari-kolme viikkoa sitten, mutta nyt oli vain parasta nauttia siitä, mitä silmien eteen avautuu.

Varsinainen tammilehto on kasvanut vanhan hakamaan takana kohoavan kukkulan ympärille. Polku kiertää reilun puolentoista kilometrin mittaisen rengasmaisen lenkin kukkulan ympäri käyden rantakalliolla ja Halikonlahden kaislikkoisessa rannassa. Halikonlahti on kuulemma runsaslajinen lintulahti. Nyt oli hiljaista; vain joitain sorsalintuja töötäili kaislikon takana.

Vaisakossa ei voi kulkea ihastelematta valtavankokoisia tammia. Suurimmilla puilla ympärysmittaa lienee pitkästi kolmatta metriä ja oksatkin ovat tavallisen  männyn paksuisia.Kyllä siinä tuntee itsensä pieneksi ja -mikä vielä parempaa- nuoreksi, kun miettii, milloin nuo isot tammet ovat olleet vielä pelkkiä maahanpudonneita tammenterhoja. Pari-kolmesataa vuotta sitten, ellei enemmänkin. Wau!Iso ajatus.

Metsähallituksella on tarkoituksena auttaa hoidollisin toimenpitein jalopuiden menestymistä alueella ja sen vuoksi joka paikkaan levittäytyviä kuusia vähennetään. Lisäksi 70-luvun alussa notkelmassa sijainneelle kostealle niitylle istutettua koivikkoa on kaadettu reunoilta alkaen, jotta tammet ja vaahterat pääsisivät levämään luontaisesti.

Lohjalla sijaitsevaa Paavolan tammea on hehkutettu eri luontopalstoilla mutta entäpä kun toinen toistaan suurempia tammia on kymmenittäin kuten Vaisakossa? Osa tammista näytti sitkeästi pitävän kiinni kullanruskeisksi muuttuneista lehdistään.  Vaahteranlehdet olivat jo pääosin pudonneet maahan. Hetkellisesti harmitti, etten ehtinyt nähdä vaahteroita parhaassa syysloistossaan, mutta jotenkin sekin harmitus haihtui isoja puita ihaillessa.

Paksu lehtikerros rahisi jalkojen alla. Miten ihmeessä ne kaikki taas ehtivät kadota ensi kevään vuokkojen tieltä? Luonnonihmeitä tämäkin. Hieno paikka näin loppuksyksylläkin.