tiistai 19. heinäkuuta 2016

Koljatin kainalossa


Luin taannoin blogitekstin  Koljatista Retkipaikka.fi -sivuilta ja ajattelin heti, että tuolla pitää päästä kesällä käymään päiväretkellä.

Koljatin luonnonsuojelualue on pieni ,vain 16,5 hehtaarin laajuinen alue reilun kymmenen kilometrin päässä Viitasaaren keskustasta. Koljatti kuuluu Hakovuoren ja Kalliomäkien Natura-alueeseen, jotka muodostaavat monipuolisen kalliokokonaisuuden. Koljatin erityispiirteenä ovat lähes pystysuorat kallioseinämät ja lohkareinen Kalliojärven ranta. Koljatin luonnonsuojelualue on perustettu 1989 ja alue kuuluu Viitasaaren kaupungin omistamaan Hakomäen tilaan.

Heinäkuinen lomapäivä oli juuri passeli retkeilyyn; ei liian kuuma, ei liian kylmä, ennusteessa vakaata pilvipoutaa eikä sadetta tiedossa. Koljatti kuuluu niihin retkikohteisiin, jotka vain täytyy etsiä, sillä mitään varsinaista opastusta alueelle ei ole. Pieni puinen viitta 77-tien varressa menee helposti ohi, jos ei tiedä sitä kytätä. Mutkainen ja kapea metsäautotie oli nyt paikoitellen ihan hyvässä kunnossa mutta yhdessä kohdassa oli pitkälle ulottuvat sortumat molemmin puolin tietä. Minulta jo usko ja uskallus loppuivat mutta Mies, joka meillä asuu arveli että, "kyllähän tosta pääsee". Ja pääsi myös.

 
 


Toinen opaskyltti tuli vastaan parin-kolmen kilometrin jälkeen. Jätimme auton tienposkeen ja jatkoimme matkaa jalan. Toinenkin auto oli parkkeerattuna samaan paikkaan, joten arvattavasti muitakin retkeilijöitä oli liikkellä. Aluksi käveltiin parisataa metriä metsätietä, joka oli reikäinen kuin emmetal-juusto. Jos jollakin tulee mieleen,  että voisi hurauttaa autolla vielä tuonkin pätkän, niin suosittelen ainakin tarkistamaan onko Kasko voimassa ja mistä löytyy hinausauton puhelinnumero. Pohjattomat reiät kuulemma johtuvat siitä, että tien alla kulkee puro. Hmmm. Tosiaan, puron solina kuului  ja näkyi selvästi tien oikealla puolella mutta vasemmalla ei vettä näkynyt, joten jostain maanalaisesta lähteestä vesi kaiketi tulee.

Varsinainen luontopolku lähtee opastaululta kohti Kalliojärven rantaa. Hieman kosteaa oli muutamisssa kohdissa mutta lenkkitossuilla pärjäsi kuitenkin ihan hyvin kun vähän katsoi, mihin jalkansa asettaa.
 
 

 


Luontopolun ensimmäinen näköalapaikka on niin sanottu Erakkokallio.  Pystysuora kallioseinä laskee suoraan järveen, joka on tällä kohdalla ilmeisen äkkisyvä. Erakkokallion synkkään historiaan kuuluu opastaulun mukaan alueella puoli vuosisataa sitten asustelleen erakon ruumiin löytyminen rannasta hukkuneena. Olisko lipsahtanut kalliolta päistikkaa veteen? Kukapa tietää. Kallion kohdalta takaisin kuivalle maalle pääseminen ei kyllä onnistu millään konstillaMukava siinä oli kuitenkin jalkoja heilutella kallion reunalla ja taltioida kaunista järvimaisemaa.
Koljatin luontopolun maasto on kosteahkoa mustikkametsätyyppiä, aivan rannassa kasvaa suokasvejakin kuten suopursua. Metsässä huomiotani kiinnittivät valtavat muurahaispesät. Suunnilleen metrin-puolentoista korkuisia pesiä oli muutaman sadan metrin matkalla useita ja muurahaisliikennettä oli polullakin aikalailla.

Pian polun vasemmalla puolella maasto alkaa nousta ja kallioseinä jyrkentyä. Kalliolta kaatuneita puita oli siellä täällä. En lakkaa ihmettelemästä, mistä nuo kallioseinästä kasvavat puut ylipäätään pitävät juurillaan kiinni!

Hieman yllättäen tupsahdimme laavupaikalle, jossa sinne telttaleirin pystyttänyt nuoripari oli juuri tulossa aamu-uinnilta. Muistelin mielessäni, että eikös luonnonsuojelualueilla leiriytyminen ole kiellettyä, mutta en sitten sanonut mitään tanttamaista säännöistä, kun en ollut varma asiasta.  (Palatessamme autolle luin alueen opastaulun uudelleen ja niinhän se oli: "luonnonsuojelualueella leiriytyminen on kielletty")

Laavu ja nuotiopaikka ovat aivan kallion jyrkimmän seinämän kohdalla ja siinäpä olikin katseltavaa  ja kuvattavaa yllin kyllin.

pieni on ihminen Koljatin kainalossa




Lohkareiden välistä kulki poluntapainen ylemmäs rinteelle ja tottahan meidän piti mennä tutkimaan, mitä kauempaa mahtaakaan löytyä. Pienen kesämökin kokoinen kivilohkare oli jäänyt toisten lohkareiden kannattelemaksi niin, että se alle syntyi kolmionmallinen luola. Ylempänä olisi ollut toinen, kapeampi onkalo, mutta sinne en sentään uskaltautunut tunkeutumaan, ties vaikka olisin jäänyt jumiin!




Koko ranta on oikeastaan yhtä valtavien lohkareiden muodostamaa louhikkoa. Jotenkuten kiveltä toiselle könyämällä tätäkin reittiä pääsi laakealle kivelle, joka on melko lähellä nuotiopaikkaa.







Tässä olikin loistava paikka nauttia eväskahvit ja katsella järvimaisemaa! Kuikkapari uiskenteli kauempana  ja aurinko paistoi poutapilvien lomasta.  Onpa huikea paikka!  Voisi sitä lomapäivän huonomminkin käyttää.Mikäpä tässä on ihmisen ollessa Koljatin turvallisessa kainalossa!
 
 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti