Paahteinen patikkaretki Peuran polulla Salamajärven kansallispuistossa

Nälkä kasvaa syödessä, sanotaan. Nyt kun olen kesän mittaan tehnyt useita noin viiden-kuuden kilometrin mittaisia reppuretkiä, alkoi kiinnostaa, miltä pidempi ehkä jopa koko päivän mittainen patikkareissu mahtaisi maistua. Salamajärven kansallispuisto Kivijärven-Kinnulan-Perhon rajamailla on melkein naapurissa kun kesäpaikkakunnalta Pihtiputaalta katsotaan. Useana iltana katselin kansallispuiston sivuilta ja Peuran polun retkikartasta mahdollisia päivävaellusreittejä. Ajattelin, että sellainen noin 10 kilsan lenkki voisi olla paikallaan, jos maasto ei ole mahdottoman raskasta. Onneksi eri naamakirja- ryhmissä oli luettavissa  muiden retkeilijöiden kokemuksia ja näkemyksiä reiteiltä.

Salamajärven kansallispuiston maastoa luonnehditaan paikoitellen vaikeakulkuiseksi kivikkoisuuden takia. Retkikartta kertoo, että aika isoja soita on myös ylitettävänä. Keski-Suomen sateinen alkukesä vähän mietitytti; miten mahtaa retkeilykengillä pärjätä vai uivatko pitkospuut vedessä? No. Eihän sitä tiedä ennen kuin käy katsomassa ja ainahan voi kääntyä takaisin, jos oikein tiukka paikka tulee.

  Suunnittelemani reitti oli kartalta arvioiden noin 11 km reitillä Koirasalmi- Heikinjärvi- Pyydyskoski-Koirasalmi. Osa reitistä seuraa ns Vaatimen kierrosta (18km) ja osa Hirvaan kierroksen (55km) loppuosuutta.  Tavoitteena oli kulkea suunniteltu lenkki kiireettömästi, luonnosta nauttien, kameraa räpsyttäen ja kaikilla levähdyspaikoilla huilaten, joten varasin aikaa reissuun koko päivän.

Vaikka miten kartasta yritin etukäteen hahmottaa kuljettavaa taivalta, luonnon ja maisemien monipuolisuus yllätti. Alkuosassa oli  kangasmaastossa mutkittelevaa kivikkoista polkua, joka kaarteli Ison Koirajärven rantaan. Istahdin hetken juomataukoa pitämässä Hiiliniemen tulipaikalla. Olin lähtenyt liikkeelle hieman ennen kymmentä aamulla ja silloin oli jo lähes 20 astetta lämmintä - Päivästä oli siis tulossa tosi lämmin, joten juomisesta täytyi huolehtia, ettei uupumus iske kesken matkan.

Harjumaisemasta polku laskeutui vähitellen suon reunaan. Ilokseni pitkospuut olivat hyvässä kunnossa ja kuivat. Aurinkoinen ja lähes tuuleton keli esitteli suolammen kauneutta parhaimmillaan. 

Olin lukenut kansallispuiston sivuilta, että reitillä on jääkauden jäänteinä isoja rakkakivikkoja, ja olihan niitä. Täytyy myöntää että pari ensimmäistä eivät näyttäneet kovin kummoisilta; noita nyt on nähty mutta sittenpä avautui sellaiset kivierämaat että piti oikein hieraista silmiään; olenko vahingossa kävellyt Lappiin asti? Polku kierteli mukavasti kivikkojen reunoja ja muutamiin ylityspaikkoihin oli tehty pitkokset kulkua helpottamaan.

 
Kangasmetsäharjanteen jälkeen löysin itseni yllättäen suomalaiskansallisesta koivikosta, jonka läpi liplatteli pieni puro. Näitä puroja oli reitillä useita ja aika monessa kohdassa melkein odotin näkeväni Nuuskamuikkusen ongella sillanreunalla.


Heikinjärven laavun olin ajatellut pidemmän tauon paikaksi vaikka siihen mennessä matkaa oli takana vasta nelisen kilometriä. Laavualue olikin erinomaisen hyvin varusteltu; siistin laavun lisäksi siellä oli puuvarasto täynnä puita, laavun katon alla puita valmiiksi pilkottuna ja huussikin retkeilijöiden käytettävissä. Tässähän voisi hyvin vaikka yöpyä! 


No eipä muuta kuin eräjormailun ytimeen eli nuotioon tulet ja makkarat tikun nokkaan: Perheen nuorisolta taannoin saamani teleskoppimakkaratikku osoittautui erinomaisen käteväksi kapineeksi: hyvin tasapainotettu kädensijalla niin, että tikku pysyi itsekseen kiven varassa sopivalla etäisyydellä nuotiosta.

Odottelin aikani, josko samoille tulille olisi muita retkeilijöitä, mutta kun ketään ei näkynyt eikä kuulunut sammutin hiilloksen ja pilkoin muutaman puun käyttämieni tilalle, kuten hyvä retkeilytapa edellyttää.

Heikinjärven ja Pyydyskosken väli on noin 3,6 km. Tämä pätkä oli kauttaaltaan helppokulkuinen. Minulta sen kulkemiseen meni tunnin verran. Ainoa isompi haaste oli lämpötilan nouseminen hellelukemiin. Etenkin aukean suon ylityksessä paahde tuntui sen verran tukalalta, että päätin "mennä yli niin että heilahtaa" eli turhia pysähtelemättä. Yritin kyllä katsella, näkyisikö alueella asustelevia metsäpeuroja mutta taisivat nekin etsiytyä avosoilta varjoisempiin paikkoihin.

Pyydyskosken partaalla oli mukavan varjoisaa ja varmaan virtaava vesikin hieman viilensi ilmaa. Kiva kuvauspaikka siltoineen ja koskenpyörteineen. 
Pyydyskosken kotalaavulta kantautui savuntuoksu, joten muitakin retkeilijöitä oli sentään liikkeellä. Tähän asti olin tavannut vain yhden kolmihenkisen porukan koko matkalla. Laavussa oli ehkä vielä kuumempi kuin ulkona mutta oli mukava vaihtaa muutama sana koirien kanssa liikkeellä olleen pariskunnan kanssa. Hörppäsin termarista kahvit ja tankkasin lisäksi mehua; kylläpä juomiset olivatkin huvenneet!


Viimeisen 4 kilometrin taipaleen ensimmäinen puolikas kohti Koirajärveä oli melkeinpä yksinomaan suota ja pitkospuuta.
Sisiliskoja ja muurahaisia vilisti pitkin pitkospuita tämän tästä. Melkein vierestä lentänyt varpushaukka (?) sai minut hölmistymään  niin etten edes ymmärtänyt kameraa käyttää vaikka se oli valmiiksi kädessä. Mahtoiko luulla minua hiireksi tai muuksi syötäväksi? Kaipa se tuli viime tinkaan katumapäälle kun päätti kurvata sittenkin kauemmaksi.

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Pian Koirajärven ranta näkyi jo vasemmalla puolen ja lokkien kirkuna kuului kauaksi. Istahdin hetkeksi kivelle kaivelemaan repusta juotavaa vain todetakseni, että se ei ollut kovin hyvä idea kun muurahaisia alkoi vilistää housunlahkeita pitkin samantien. Katsoin viisaammaksi sittenkin koukata tauolle Hiiliniemen tulipaikalle jossa olin käynyt aamullakin. Siinä oli mukava katsella järvelle ja tankata vielä viimeiset eväsleivät, kahvit ja mehut. Leveä nuotionkehäpenkki houkutteli pötköttämään hetken ennen loppusuoraa. Siihen olisi kyllä helposti torkahtanut jos ei olisi ollut niin hiostava helle että hiki pyrki silmiin maatessakin.
 

Loppujen lopuksi koko  patikkalenkin mitaksi tuli jotakuinkin 12 kilometriä. Aikaa minulta kului noin viisi ja puoli tuntia kaikkine taukoineen. Kyllä  tuo matka jo jaloissa alkoi tuntua, mutta huomasin jaksaneeni paremmin kuin olin ennakoinut. Ehkä jopa muutama kilometri vielä olisi mennyt samalla vauhdilla. Näin aloittelevalle retkeilijälle tämä taisi kuitenkin olla riittävä päivämatka.

Reitti oli kaikin puolin hyvä; haastava mutta ei liian haastava, mielenkiintoisesti vaihteleva sekä kuormituksen että maastotyyppien puolesta niin että huomasin jo odottavani mitähän seuraavan mutkan tai nyppylän takaa tulee eteen.

Hyvä reissu, hyvin toimivat rakenteet ja selkeät reittimerkit! Jos jotain lisää toivoisin niin jossain kohdassa kaipailin  "kilometripylvästä" eli lisää viittoja, joissa kerrotaan paljonko etapista on vielä matkaa on jäljellä. Tulistelupaikkoja on kuitenkin  tiheässä joten mikään väli ei tuntunut liian pitkältä.

Ai niin; retkikengät säilyivät kuivina!