Loivia polkuja ja huimia maisemia

Tämän kesän retkeilyn tärkeimmäksi "pakko päästä"- kohteeksi olin valinnut Etelä-Konneveden kansallispuiston Konneveden ja Rautalammin rajamailla. Se on yksi Suomen uusimmista kansallispuistoista - perustettu v 2014- joten ihan kaikki reitit ja rakenteet eivät vielä ole valmiina mutta muutama tärkein patikointireitti on jo jokaisen käytettävissä. Suurin osa kansallispuistosta esittelee keskisuomalaista järviluontoa ja onhan tuo sokkeloinen järvimaisema isoine siirtolohkaresaarineen ja jylhine kalliorantoineen näkemisen arvoinen. 

Jotta sain houkuteltua mukaan myös Miehen joka meillä asuu, ehdotin, että ajaisimme kohteeseen auton sijasta moottoripyörällä. Ajomatkaa mökiltä kertyisi suunnilleen 135 kilometriä, mikä tuntui sopivalta yhdellä istumalla ajettavaksi. Sitten vain pakkasimme eväät, juomiset ja retkeilyvarusteet pyöränlaukkuihin ja sonnustauduimme ajokamppeisiin. Olimme etukäteen selvittäneet, että reitin alkua lähinnä olevalle parkkipaikalle mahtuu kymmenisen autoa, joten arvelimme, että yksi moottoripyörä mahtuu sekaan helposti. Sitä paitsi maanantai tuskin olisi kaikkein ruuhkaisin retkeilypäivä edes heinäkuussa. Parkkipaikka löytyi helposti ja oli niin iso, että ainakin parikymmentä autoa mahtuisi siihen helposti. Pieni varusteiden vaihtojumppa, ajokamppeet laukkuihin jemmaan ja  niin olimme valmiit patikoimaan.




Olimme valinneet patikointikohteeksi Kalajan kierroksen, joka on vajaan viiden kilometrin mittainen vaativaksi luonnehdittu polku, joka kiertää Kalajanjärven ympäri ja nousee jylhän Kalajanvuoren laelle. Hieman minua etukäteen arvelutti, miten mahtaa meikäläisellä kunto kestää kevään sairastelujen jälkeen, mutta päätimme, että pidetään matkalla niin monta levähdystaukoa kuin on tarpeen ja aikaahan on vaikka koko päivä. Ei se matka vaan se vauhti- periaatteella siis.

Vajaan kilometrin mittainen siirtymätaival p-paikalta varsinaiselle reitille oli helppokulkuista sorastettua polkua, joka kulki osin metsän uumenissa ja osin pellon reunaa ja entisen torpan heinittyneen pihapiirin poikki. Varsinainen reitti oli selvästi merkitty keltaisilla maalimerkeillä ja uuden uutukaiset viitat vielä kertoivat etäisyydet ja ohjasivat oikeaan suuntaan.


Ensimmäinen puolikas Kalajanjärven kiertämistä vaikutti kartasta katsoen melko tasaiselta mutta käytännössä polku mutkitteli kivien välissä ja nousi välillä rannasta pienille kallioille, joten ei ihan helpolla päässyt tässäkään.  Kalajanjärvi on erittäin kirkasvetinen ja syvimmillään peräti 30 metriä syvä. Muutamasta kohdasta avautui hieno näkymä vastarannan kallioille, jotka nousivat majesteettisesti monta kymmentä metriä suoraan järvestä kohti korkeuksia. Tuonneko pitäisi kiivetä? huhhuh!.









Nyt jälkeenpäin harmittaa, ettei tullut otettua kuvaa siitä pienestä viitasta, jossa luki "polku loiva". Sen jälkeen polku lähti  nimittäin nousemaan noin 45 asteen kulmassa ylöspäin. Vaikka matkaa Kalajanvuoren laelle ei ollut tuosta viitalta kuin reilu puolisen kilometriä, niin kyllä "loiva polku" sai meikäläisen puuskuttamaan kuin höyryveturi ja pakko oli välillä pysähtyä tasaamaan sykettä.  Olikohan siellä myös jyrkkä polku jossain? 

Kiipeäminen  kuitenkin maksoi vaivan: näköalat olivat huikaisevat sekä alas kohti Kalajanjärveä että kauemmas kaukana siintävään horisonttiin. Valokuviin tuota kallion jyrkkyyttä ja korkeutta on vaikea saada vangituksi, mutta  siinäpä lepuutimme koipia  ja pidimme juomataukoa 77 metriä järvenpinnan yläpuolella.

Tovin ihmeteltyämme jatkoimme eteenpäin vielä ylemmäs Kalajanvuoren länsipuolelle josta löytyi vanha kolmionmittaustorni- híenon järvimaiseman lisäksi.

Laskeutuminen Kalajanvuorelta alas oli haaste sinänsä. Onneksi oli kuiva keli joten retkikengän pohjat pitivät hyvin, mutta jokaiselle askeleelle piti etsiä paikka kivien ja puunjuurien välistä. Pahimpiin paikkoihin oli laitettu köysikaide auttamaan laskeutumista ja se olikin tarpeen muutamassa kohdassa. Meinasi nimittäin lähteä mummo pyörimään alamäkeen vähän liian vauhdikkaasti mutta köydestä sai vauhtia jarrutettua.




Reitti laskeutuu pienen Kitulammen rantaan ja palaa sieltä  harjanteen yli Kalajanjärven puolelle.

Kesäkuussa käyttöön otetulla reilunkokoisella kotalaavulla oli useampikin retkiporukka evästelemässä, paistamassa makkaraa ja joku kävi uimassakin. Kyllä maistui kahvi hyvältä voileipien kanssa rankan kierroksen päätteeksi!  Sen verran kiipeileminen tuntui jaloissa, että hetken istumisen jälkeen liikkeelle lähtö oli jotakuinkin kankeaa ja polvien rutina kuuluin varmaan muutaman metrin päähän. Onneksi oli kuitenkin vielä tuo loppuverryttely eli kilometrin verran parkkipaikalle ja siellä vetreyttävä ajovarustejumppa ennen
kotimatkaa.



Oli hieno retkipäiviä sekä maisemien että sään puolesta. Totesin illalla saunassa että olen ylpeä itsestäni; jaksoin kiivetä vuorelle ! Hyvä minä!
Olisi hienoa päästä vaikka kanootilla tai sisävesipaatilla tutkailemaan kansallispuiston isompia vesistöjä, joista olen nähnyt netissä todella vaikuttavia kuvia. Ehkä ensi kesänä sitten!