maanantai 20. kesäkuuta 2016

Iltareissu Vuorikalliolle




Taisipa olla vuosi sitten juhannuksena, kun ensimmäisen kerran löysin tieni Vuorikalliolle ja sen jälkeen siellä onkin tullut poikettua useita kertoja eri vuodenaikoina, milloin yksin ja milloin pienemmällä tai isommalla porukalla. 

Tänään kävin Vuorikalliolla vasta illalla. Kesäpäivänseisaus eli vuoden pisin päivä takasi, että auringonvaloa riitti vielä iltamyöhään. Toisaalta valokuvauksen kannalta valaistus oli sekä "haastava" että "mielenkiintoinen".

Kantatien 658 varressa Pihtiputaan ja Haapajärven rajan kohdalla on pieni levähdyspaikka. Sen reunasta lähtee merkkaamaton mutta selväksi tallautunut polku. Tai itse asiassa kaksi: keskeltä P-paikkaa lähtevä polku ylittää pienen suolämpäreen ja ainakin keväällä kumisaappaat ovat tarpeen. Toinen polku lähtee P-alueen eteläreunasta ja se kiertää suon metsikön kautta joten lenkkareillakin pärjää. 


P-paikalta matkaa kertyy vain puolisen kilometriä, joten Vuorikallio sopii vaikka lasten kanssa tehtävän pienen eväsretken kohteeksi. Viime kesänä kävimme silloin 5-vuotiaan retkeilijän kanssa Vuorikalliolla evästelemässä ja kivaa oli.



 
 

Polku lähtee nousemaan metsässä olevaa rajalinjaa pitkin kohti Vuorikallion lakea. Molemmin puolin kasvava korkea kuusikko toimii ikäänkuin kunniakujana polun ympärillä.

 

 Lopulta eteen avautuu tasainen kallio , jolta on huikaisevat lähes  "kolimaiset" maisemat Vuorijärven ja Raudanjärven yli. Vuorikallion järvenpuoleinen reuna on lähes pystysuora jyrkänne ja pudotusta lienee parikymmentä metriä, jotenkin ainakin pienempien lasten kanssa on syytä olla tarkkana kalliolla liikuttaessa.  Eikä siinä aikuisillakaan ole haittaa varovaisuudesta, sillä etenkin märkänä kallio voi olla petollisen liukas.






Vuorijärvi ja Raudanjärvi ovat pitkänomaisia kaakko-luode -suuntaisia järviä ja ne erottaa toisistaan vain kapea kannas, joten on helppo kuvitella, että ne ovat aikoinaan voineet olla yhtä ja samaa järveä.  Sen verran erikoinen maastokohde Vuorikallio järvineen on, että sitä on käytetty rajakartoissa  jo ainakin 1700-luvulla, ehkä jopa aikaisemminkin. Enpä ihmettele; kyllä tämän paikan muistaa ja tunnistaa kun on kerran käynyt.

Järvien eteläpuoli on vaatimatonta rämesuota kituliaine puineen, tupasvilloineen ja suopursuineen. Silti maisema Vuorikalliolta on joka suuntaan kuin postikortista tai Edefeltin maalauksesta











)

Rantaan astikin kyllä pääsee kun lähtee seuraamaan kallion lakea tulosuunnasta oikealle. Ihan huonojalkaisille en tätä suosittele; takaisin kiipeäminen voi olla paikoitellen melko työlästä. (nimim. kokemusta on)
 
















Tällä kertaa järven pinta oli aivan peilityyni ja pilvet heijastuivat siihen upeasti. Hetken istuin kallion reunalla katselemassa kiikareilla josko vastarannalla näkyisi jotain mielenkiintoista. Hiljaista oli. Ei näkynyt viimesyksyistä käpytikkaakaan koputtelemassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti