Perheemme oli muuttanut Mikkeliin kesällä -65 ja seuraavina kesinä kävimme katsomassa hiidenkirnua jotakuinkin kaikkien meillä kyläilleiden sukulaisten ja ystäväperheiden kanssa, joten paikka tuli hyvinkin tutuksi jo silloin. Omien lasteni kanssa kävimme myös kirnua ihmettelemässä aikoinaan.
Edelleen tämä luonnon voimannäyte on mykistävä. Mikkelin hiidenkirnu on noin kahdeksan metriä syvä ja halkaisijakin on kunnioitettavat viisi metriä. Opastaulun mukaan hiidenkirnut ovat jääkauden jälkiä: noin 9000 -10 000 vuoden takaa. Sulava jää ja valtavat vesimassat ovat saaneet aikaan pyörteitä, joissa irtokivet ovat hankautuneet kalliota vasten. Pehmeämpi kiviaines on kulunut nopeammin. Mikkelin kirnussa muoto on pyörteenomainen, joten ei ole vaikea kuvitella, miten vesi on pyörinyt kallion yhä syvenevässä painanteessa.
Nyt oli hienoa huomata, että aluetta oli siistitty ja maisemoitu niin, että hiidenkirnulle vei kunnollinen kevyen liikenteen reitti. Kallion syrjään oli tehty metalliset kaiteelliset portaat helpottamaan kohteeseen pääsyä. Vanha turvakaide kirnun ympärillä on ehkä enemmänkin muistuttamassa siitä, että kuopan reunalta voisi helposti lipsahtaa kirnun pohjalle, kuin varsinaisesti estämässä sitä.Hiidenkirnuja on ilmeisen paljon Suomen kallioperässä, suurin osa niistä on pieniä, ehkä puolen metrin syvyisiä kuoppia. Uusia kirnuja löytyy edelleen. Pari vuotta sitten Ristiinan Himalansaaresta löytyi ennestään tuntematon hiidenkirnu, kun metsurit raivasivat myrskyn kaatamia puita; yksi juurineen kaatunut puu oli kätkenyt alleen parimetrisen kirnun. Olipa aikamoinen löytö!
Jäin vain pohtimaan, mitä ihmettä se Hiisi oikein kirnusi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti