Kämmekkäjahti

Viime viikolla tuli töissä kahvipöydässä puheeksi viimekesäinen retkeni Rillankivelle, missä näin ensimmäisen kerran eläessäni maariankämmeköitä. Vaikka maariankämmekät eivät ole varsinaisesti harvinaisia tai uhanalaisia, keskustelussa kävi ilmi, että aika harva sillä kertaa kahvipöydässä olleista tiesi millaisesta kasvista on kyse. Se tosin saattaa johtua myös siitä, että ei ole vain kiinnittänyt huomiota esimerkiksi tienvarsien kosteisiin ojanpieliin tai liikkunut kosteassa korpimaastossa maariankämmekän kukinta-aikaan eli juhannuksesta heinäkuun puoliväliin. Itse nimittäin aloin ensihavaintojeni jälkeen bongata maariankämmekkää vähän siellä sun täällä, kun älysin millaisissa paikoissa se viihtyy. Ilman kukintoa kasvi jää täysin huomaamattomaksi. Ehkä maariankämmekkä  siis ansaitsee oman blogikirjoituksensa.

Rillankivi on vanha rajamerkki Pihtiputaan, Pyhäjärven ja Pielaveden rajalla. Paikka on merkitty jo ainakin 1700-luvun karttoihin ja tarinat kertovat, että jopa Pähkinäsaaren rauhan raja olis kulkenut Rillankiven kautta. Kyseessä on jääkauden loppuvaiheessa syntynyt harjumainen maastomuodostelma, jossa harjun laelle on kasaantunut valtavat määrät isompia ja pienempia siirtolohkareita. Korkeimmat kohdat ovat jopa parisataa metriä merenpinnan yläpuolella. 

Maasto on tyypillista kangasmetsää mäntyineen ja varvikkoineen. Harjanteiden välissä olevien notkelmissa puolestaan on kosteaa korpea, kuusikkoa, suota ja jopa kirkasvetinen lampi.  Rillankiven luontopolku kiertää vaihtelevassa maastossa reilun viiden kilometrin matkan ja sen kulkemalla saa hyvän käsityksen alueen monimuotoisesta luonnosta.

Viimekesän ensimmäisellä reissulla Rillankivelle minulle kävi alokasmainen moka; olin liikkeellä pelkillä lenkkareilla. Sinänsä luontopolun pystyy hyvin kiertämään lenkkareilla, mutta siinä vaiheessa, kun bongasin valtavat maariankämmekkäkasvustot supan pohjalla olevalla suolla, pääsi suustani pari ärräpäistä voimasanaa. No, eipä mitään hätää, seuraavalla viikolla uudelleen reppuretkelle kumisaappaat jalassa ja kamerassa makroputki viritettynä.

Maariankämmekkä on siis yksi Suomessa kasvavista orkideansukuisista kasveista. Muita ovat mm. punakämmekkä, yövilkka ja valkolehdokki. Kansankielessä Maariankämmekällä on ollut monta  varsin raamatulliselta kuulostavaa nimeä kuten  Jeesuksen kämmen, Maarian kämmen, Aatamin koura, käden kukka tai Johanneksen kämmen. Kasvikirja tiesi kertoa että näillä viitataan maariankämmekän juurakkoon joka muistuttaa kämmentä.  No jaa, jos saisin itse nimetä kasvin, niin varmaan 'keiju' olis osa nimeä, sillä terälehdistä tulee mieleen keijukaisen mekko.  Kukinto on pitkähkön varren päässä ja sen värityts vaihtelee lähes valkoisesta tummaan violettiin. Terälehdissä on tummemmat piirrot, jotka vielä korostavat kukinnon kauneutta.  Kuvat puhunevat puolestaan.

Tämän kesän tavoitteena on löytää myös punakämmekkä ja yövilkka. Ja tietysti myös lisää maariankämmeköitä.